Osteoporoosi
Luentomateriaali
Luentomateriaali
Julkaistu 29.1.2021 Perustuu 8.12.2020
päivitettyyn Käypä hoito -suositukseen
Osteoporoosi
Linkki hoitosuositukseen
Kuva: Gettyimages
Näytön varmuusaste Käypä hoito -suosituksissa
Koodi Näytön aste Selitys
A Vahva
tutkimusnäyttö Useita menetelmällisesti tasokkaita1 tutkimuksia, joiden tulokset samansuuntaiset
B Kohtalainen
tutkimusnäyttö Ainakin yksi menetelmällisesti tasokas tutkimus tai useita kelvollisia2 tutkimuksia
C Niukka
tutkimusnäyttö Ainakin yksi kelvollinen tieteellinen tutkimus
D Ei
tutkimusnäyttöä Asiantuntijoiden tulkinta (paras arvio) tiedosta, joka ei täytä tutkimukseen perustuvia näytön vaatimuksia
1 Menetelmällisesti tasokas = vahva tutkimusasetelma (kontrolloitu koeasetelma tai hyvä epidemiologinen tutkimus); tutkittu väestö ja käytetty menetelmä soveltuvat perustaksi hoitosuosituksen kannanottoihin.
2 Kelvollinen = täyttää vähimmäisvaatimukset tieteellisten menetelmien osalta; tutkittu väestö ja käytetty menetelmä soveltuvat perustaksi hoitosuosituksen kannanottoihin.
Luentomateriaalin käyttö
• Käypä hoito -suositusten luentomateriaalit on laadittu tukemaan suosituksen käyttöönottoa.
• Ne ovat vapaasti käytettävissä terveydenhuollon, julkishallinnon ja oppilaitosten koulutuksissa ja apuna ammattilaisten arjessa.
• Käypä hoidon tuottamat aineistot ovat kaikille avoimia ja maksuttomia.
• Esityksen sisältöä ei saa muuttaa.
• Jos esitykseen sisällytetään muuta materiaalia, Käypä hoito -esityspohjaa ei saa käyttää lisätyssä materiaalissa.
Keskeinen sanoma 1
• Ennen murtumaa osteoporoosin diagnoosi on mahdollista tehdä ainoastaan luuntiheysmittauksella.
• Väestötasolla luuntiheyden seulonta ei ole tarkoituksenmukaista. Seulonta tulee suunnata murtuman sairastaneisiin ja suuren riskin potilaisiin.
• Perifeerisiä luuntiheysmittauksia voidaan käyttää sentraaliseen
luuntiheysmittaukseen ohjaamisessa osana osteoporoosin hoitopolkua.
• FRAX (Fracture Risk Assessment Tool) on murtumien riskitekijäanalyysi.
Se laskee riskitekijöiden perusteella lonkkamurtuman ja tärkeimpien
osteoporoottisten murtumien todennäköisyyden (%) 10 vuoden ajaksi, mikä helpottaa murtumariskin kokonaisarviota, luuntiheysmittauksen tarvetta ja hoitopäätöksen tekoa.
Keskeinen sanoma 2
• Osteoporoosin ehkäisyssä keskeisiä väestötason kohteita ovat – kalsiumin ja D-vitamiinin riittävästä saannista huolehtiminen – oikeista ravitsemus- ja liikuntatottumuksista huolehtiminen – tupakoinnin lopettaminen
– vajaaravitsemuksen tunnistaminen – kaatumisen ehkäisy.
• Ravinnon kalsium on ensisijainen kalsiumin saannin turvaaja.
Osteoporoosipotilaan D-vitamiiniannoksen tulisi perustua S-25(OH)D-pitoisuuden mittaukseen (tavoite 75–120 nmol/l).
Keskeinen sanoma 3
• Osteoporoosin lääkehoito on kohdistettava suuren riskin potilaisiin.
• Osteoporoosin alueellisen hoidon järjestelyt on aloitettava sekundaaripreventiosta eli murtuman jo sairastaneista.
Erityistä huomiota vaatii nikamamurtumatapausten tunnistaminen.
Osteoporoosiin liittyviä määritelmiä 1
• Osteoporoosi
– luuston sairaus, jossa luun lujuuden heikentyminen altistaa murtumalle (NIH = National Institutes of Health).
– aikuisilla luuntiheys, joka on vähintään 2,5 keskihajontaa
(SD, standard deviation) pienempi kuin terveiden 20–40-vuotiaiden naisten keskimääräinen luuntiheys
(T-luku ≤ -2,5), (WHO).
• Osteopenia
– luuntiheys on 1–2,5 SD pienempi kuin terveiden 20–40-vuotiaiden naisten keskimääräinen luuntiheys (-2,5 < T-luku < -1) (WHO).
Osteoporoosiin liittyviä määritelmiä 2
• Pienienergiaisen murtuman aiheuttaa energiamäärä, joka vastaa kaatumista samalla tasolla tai putoamista alle metrin korkeudelta.
• Tässä suosituksessa käytetään termiä "tiheysosteoporoosi" silloin, kun potilaan luuntiheys on pienentynyt (T-luku ≤ –2,5) mutta hänellä ei ole luunmurtumaa.
• Lapsilla osteoporoosidiagnoosia ei voida tehdä pelkän luuntiheys-
mittauksen perusteella, vaan diagnoosi edellyttää todettuja murtumia.
Osteoporoosin ja murtumien epidemiologia
• Luun määrä pienenee 40. ikävuodesta alkaen.
• Luun häviäminen nopeutuu naisilla menopaussissa ja elämänkaaren loppupäässä miehillä ja uudelleen naisilla.
• Pienentynyt luuntiheys (osteopenia tai osteoporoosi) on arvioiden mukaan noin 44 %:lla yli 65-vuotiaista.
• Suomessa tapahtuu vuosittain arviolta 30 000–40 000 luunmurtumaa, joissa osasyynä on luuston haurastuminen.
• Osteoporoottisen luunmurtuman saaneella on muuhun väestöön nähden 2–
4-kertainen riski saada uusi murtuma.
• Murtumien ilmaantuvuus suurenee eksponentiaalisesti ikääntymisen myötä.
Diagnostiikan tavoitteet
• Osteoporoosin varhaisdiagnostiikan tavoitteena ovat sairauden toteaminen ja vaikuttavan hoidon aloittaminen ennen murtumaa.
• Murtumatapausten tunnistaminen ja murtumapotilaiden hoitoon
ohjaus ovat sekundaariprevention kannalta keskeistä.
Diagnostiikan periaatteet
• Ennen murtumaa osteoporoosin diagnoosi on mahdollista tehdä ainoastaan luuntiheysmittauksella ("tiheysosteoporoosi").
• Yksilön murtumavaaraa arvioitaessa tulee ottaa huomioon myös muut vaaratekijät, etenkin
– aiemmat murtumat – ikä
– kaatumisalttius
– monisairastavuus ja vajaaravitsemus.
• Koska nikamamurtumat ovat useimmiten pienienergiaisia, nikama-murtuman tunnistamiseen ja potilaan hoitoon ohjaamiseen on syytä kiinnittää erityistä huomiota.
Nikamamurtuman tunnistaminen
• Nikamamurtuma ei aina ole kivulias. Siksi sen tunnistaminen hyvin tavallisen selkäkivun syynä on hankalaa.
• Osteoporoottinen nikamamurtuma tarkoittaa yleensä kasaan- painumista, ja lieväasteisena sen erottaminen selkärangan ikääntymismuutoksista voi olla vaikeaa.
• Nikamamurtuman radiologinen tunnistaminen ei ole yksiselitteistä. Riskiryhmien kohdalla nikamamurtuman
vaikeusastetta voidaan arvioida semikvantitatiivisella asteikolla
(Genant-luokitus, ks. dia 14).
Nikamamurtuman vaikeusasteluokitus (Genant)
• Semikvantitatiivinen radiologinen luokitus
(Genant 0–3) on raportoitu toistettavaksi kokeneissa käsissä.
Luuntiheysmittausten aiheet
Tilanteita, joissa luuntiheysmittaus on suositeltavaa:
• anamneesissa pienienergiainen murtuma (kaatumisesta samalla tasolla tai putoamisesta matalalta tasolta syntynyt)
• tutkittavalla muita osteoporoosin vaaraa lisääviä sairauksia ja
tekijöitä. Arvioinnin apuna voidaan käyttää FRAX-riskilaskuria, joka ehdottaa luuntiheysmittausta.
• epäily osteoporoosista röntgenkuvan perusteella (nikamamuutos tai vaikutelma pienentyneestä kalsiumpitoisuudesta)
• pituuden pieneneminen (vähintään 4 cm), torakaalinen kyfoosi
• lapsen toistuvat murtumat
Diagnoosin raja-arvot aikuisilla
Kyseessä on osteoporoosi, jos
• luuntiheys on pienentynyt 2,5 SD tai enemmän naisväestön huipputiheyden keskiarvosta (T-luku ≤ -2,5).
Kyseessä on osteopenia eli pienentynyt luuntiheys, jos
• luuntiheys on pienentynyt 1–2,5 SD naisväestön huipputiheyden keskiarvosta (-2,5 < T-luku < -1).
Luuntiheys on normaali, kun T-luku on ≥ -1 SD.
Primaarinen vai sekundaarinen osteoporoosi?
• Osteoporoosin diagnosoinnin jälkeen tulee selvittää, onko kyse primaarisesta vai sekundaarisesta osteoporoosista.
– Tässä anamneesilla, kliinisellä tutkimuksella, röntgen- ja
laboratoriotutkimuksilla ja erityistapauksissa luubiopsialla on tärkeä merkitys.
• Primaarisen osteoporoosin aiheuttama murtuma on todennäköisempi iäkkäällä naisella, joka on muuten terve ja jonka peruslaboratorioarvot ovat normaalit, kuin nuorella miehellä ja premenopausaalisella naisella, joilla sekundaarisen osteoporoosin mahdollisuus on suurentunut.
• Sekundaarisen osteoporoosin aiheuttaa jokin sairaus tai lääke.
Sekundaarisen osteoporoosin riskitekijöitä 1
Lääkkeet Endokrinologiset sairaudet
• glukokortikoidit
• hepariini
• epilepsialääkkeet
• kalsineuriinin estäjät
• GnRH-agonistit
• aromataasin estäjät
• hypogonadismi
• hyperkortisolismi
• hypertyreoosi
• kasvuhormonivaje
• diabetes
• primaarinen hyperparatyreoosi
Neuromuskulaariset sairaudet Hematologiset eairaudet
• CP-oireyhtymä
• Duchennen lihasdystrofia ja spinaalinen muskulaarinen atrofia (SMA)
• leukemia
• talassemia
• myelooma
• kantasolusiirto
Sekundaarisen osteoporoosin riskitekijöitä 2
Suolistosairaudet ja syömishäiriöt Muut pitkäaikaissairaudet
• keliakia
• tulehdukselliset suolistosairaudet
• syömishäiriöt
• vajaaravitsemus
• lyhytsuolioireyhtymä
• vatsalaukun poiston jälkitila
• munuaisten tai maksan vajaatoiminta
• reumasairaudet
• kystinen fibroosi
• syanoottiset sydänviat
• aineenvaihduntasairaudet Elinsiirto
Osteoporoosin seulonta
• Väestötasolla luuntiheyden suuntaamaton seulonta ei ole tarkoituksen- mukaista, koska suurin osa murtumista tapahtuu muille kuin tiheys- osteoporoosipotilaille.
• Perifeerisiä luuntiheysmittauksia voidaan käyttää sentraaliseen luuntiheys- mittaukseen ohjaamisessa osana osteoporoosin hoitopolkua.
• Seulonta suunnataan murtuman saaneisiin ja suuren murtumariskin potilaisiin.
– Vältä viisaasti -suositus: Älä seulo osteoporoosia mittaamalla luuntiheyttä (DEXA) sellaisilta henkilöiltä, joilla ei epäillä kohonnutta murtumariskiä.
– Murtumapotilaiden luuntiheysmittauksilla pyritään löytämään
osteoporoottistasoiset luustomuutokset, koska tällöin lääkehoidon vaikuttavuus on parhaiten osoitettu.
Murtuman riskitekijäanalyysi – FRAX
• FRAX (Fracture Risk Assessment Tool) on murtumien riskitekijäanalyysi.
• FRAX:
– laskee riskitekijöiden perusteella lonkkamurtuman ja tärkeimpien osteoporoottisten murtumien todennäköisyyden (%) 10 vuoden ajaksi.
– on hyödyllinen ja havainnollistava apuväline potilaan murtuma- riskin kokonaisarviota ja hoitopäätöstä tehtäessä, mutta ei korvaa kliinistä arviota.
• Käytä FRAX:n suomalaista aineistoa.
Osteoporoosin ja murtumien ehkäisy
• Osteoporoosin ehkäisyn tavoitteena on murtumien ehkäisy.
• Kaatumisten ehkäisy on tärkeä osa osteoporoottisten murtumien ehkäisyä.
• Osteoporoosin ehkäisyssä keskeisiä väestötason kohteita ovat – kalsiumin ja D-vitamiinin riittävästä saannista huolehtiminen – vajaaravitsemuksen tunnistaminen
– oikeista ravitsemus- ja liikuntatottumuksista huolehtiminen – tupakoinnin lopettaminen
– kaatumisen ehkäisy.
• Kaatumisvaarassa olevien tunnistamisen tulisi toteutua kattavasti sosiaali- ja terveydenhuollon kontakteissa.
Ravitsemus ja fyysinen toimintakyky
• Vajaaravitsemus lisää kaatumisten ja niistä johtuvien vammojen, kuten luunmurtumien vaaraa.
• Säännöllinen painon mittaus on yksinkertaisin tapa seurata ravitsemus- tilaa. Sen tulee olla osa iäkkään osteoporoosipotilaan terveydentilan selvitystä.
• Ikääntymiseen ja moniin sairauksiin liittyy sarkopeniaa (lihasmassan ja lihasvoimien pienenemistä), jonka on todettu olevan yhteydessä sekä kaatumisiin että osteoporoosiin (ns. osteosarkopenia) ja siten
suurentuneeseen murtumariskiin.
Kalsium ja D-vitamiini
• Ravinnon kalsium on ensisijainen kalsiumin saannin turvaaja.
• Osteoporoosipotilaan kalsiumin kokonaissaannin tulisi olla 1 000–1 500 mg vuorokaudessa.
• Veressä kiertävän D-vitamiinin varastomuodon, S-25(OH)D:n, pitoisuus kuvaa parhaiten elimistön D-vitamiinin määrää.
• Osteoporoosipotilaan D-vitamiiniannoksen tulisi perustua S-25(OH)D- pitoisuuden mittaukseen (tavoite 75–120 nmol/l).
• Sopiva päivittäinen D-vitamiinilisä on yleensä 20 µg, joka riittää suurentamaan 25(OH)D-pitoisuuden yli 50 nmol/l:iin.
• Ennen osteoporoosipotilaan lääkehoidon aloittamista pitää huolehtia siitä, että D-vitamiinin ja kalsiumin saanti on riittävä.
Tupakointi ja alkoholi
• Tupakoitsijoilla on pienempi luumassa kuin tupakoimattomilla, ja tupakoinnin vaikutus on nähtävissä jo kasvuiässä.
• Alkoholin suurkuluttajilla murtumat ovat yleisiä muun muassa kaatumisalttiuden ja vajaaravitsemuksen vuoksi. Luuston
mineraalitiheys ei tällöin ennakoi murtumariskiä.
• Vähäinen alkoholin käyttö (alle 3 annosta viikossa) ei näytä olevan haitallista menopaussin ohittaneiden naisten luustolle.
Liikunta
• Luun huippumassan saavuttamiseksi tärkein elämänvaihe on kasvuikä, mutta luuston kunnon ylläpitämiseksi tulisi liikkua säännöllisesti läpi koko elämän.
• Suosituksen taulukossa esitetään lasten, nuorten, aikuisten, iäkkäiden ja osteoporoosia sairastavien luuliikunnan tavoitteet sekä soveltuvat
liikuntamuodot, määrä ja vauhti. Ks. täältä.
• Osteoporoosipotilailla liikuntaohjeiden suunnittelussa ja toteutuksessa voidaan konsultoida fysioterapeuttia.
– Voimakkaat vartalon taivutus- ja kiertoliikkeet sekä äkilliset isku- tai tärähdystyyppiset kuormitukset ovat kuitenkin vasta-aiheisia.
Kaatumisten ehkäisy
• Useimmat lonkkamurtumat syntyvät kaatumisissa. Pääosa
lonkkamurtumaan johtavista kaatumisista tapahtuu sisätiloissa.
• Kaatumisen suhteellista riskiä moninkertaistavat – heikko lihasvoima ja liikkuvuus
– heikko näkö
– vajavainen staattinen ja dynaaminen tasapaino.
• Kaatumisvaaran arviointiin perustuva yksilöllisesti suunniteltu, moniosainen kaatumisten ehkäisyinterventio pitkäaikaishoidossa olevilla iäkkäillä saattaa vähentää kaatumisten ja kaatujien sekä lonkkamurtumien määrää.
• Iäkkäillä D-vitamiini edistää tasapainoa ja mahdollisesti ehkäisee kaatumisia.
Osteoporoosin lääkehoidon aiheet
Lääkehoidon tarve ja kesto ovat yksilöllisiä, ja ne määräytyvät potilaan murtumariskin perusteella.
Osteoporoosin lääkehoitoa tulee harkita seuraavissa tapauksissa:
•sairastettu pienienergiainen nikama- ja lonkkamurtuma
•muu pienienergiainen murtuma (esim. ranne, olkavarsi)
•luun tiheysmittauksessa todettu osteoporoosi (T-luku ≤ –2,5 SD)
•luun tiheysmittauksessa todettu osteopenia (–2,5 SD < T-luku < –1 SD) potilaalla, jolla on runsaasti kliinisiä murtuman riskitekijöitä
•Jos potilaan murtumariski on suuri mutta luuntiheysmittauksen toteutus on hankalaa, voidaan lääkehoito katsoa aiheelliseksi, jos FRAX-riskilaskuriin yhdistetty NOGG-ohjeisto sitä suosittaa.
•glukokortikoidihoitoa saavat potilaat
• ks. glukokortikoidihoidon aiheuttaman osteoporoosin hoitokaavio, dia 28.
Katso myös Osteoporoosin lääkehoidon aiheet -kaavio, dia 27.
Lääkehoidon valinta ja toteutus
• Osteoporoosilääke valitaan niistä lääkkeistä, jotka tutkimuksissa ovat estäneet radiologisia tai kliinisiä osteoporoottisia murtumia.
– Yleensä käytetään vain yhtä lääkettä.
• Varsinaisten luulääkkeiden sijaan voidaan myös käyttää sukuhormoni- hoitoja naisilla varsinkin ikävuosien 50 ja 60 välillä, kun niille on myös muu hoidon aihe, kuten hoitoa vaativat vaihdevuosioireet.
• Murtuman tai esimerkiksi lonkkaproteesileikkauksen yhteydessä lääkitystä ei ole syytä keskeyttää. Uusi hoito voidaan aloittaa heti murtuman jälkeen.
Osteoporoosin lääkehoito 1
Varsinaiset luulääkkeet
Bisfosfonaatit • alendronaattia 70 mg yhtenä aamuna viikossa puoli tuntia ennen aamupalaa runsaan veden kera. Potilaan oltava puoli tuntia kohoasennossa.
• risedronaattia 35 mg yhtenä aamuna viikossa kuten alendronaattia
• ibandronaattia 150 mg yhtenä aamuna kuukaudessa kuten alendronaattia tai 3 mg:n injektiona laskimoon 3 kuukauden välein
• tsoledronihappoa 5 mg kerran vuodessa laskimoon infuusiona Teriparatidi 20 µg ruiskeena ihon alle kerran päivässä 24 kuukauden ajan Denosumabi 60 mg ruiskeena ihon alle 6 kuukauden välein
Romosotsumabi 210 mg (kahtena ihon alle annettavana 105 mg:n injektiona) kerran kuukaudessa 12 kuukauden ajan (ei korvattavuutta 25.01.2021)
Osteoporoosin lääkehoito 2
Hormonihoidot
Estrogeenit • estradiolia suun kautta 1–2 mg/vrk tai ihon kautta 25–50 μg/vrk estradiolia vapauttava laastari, estradioligeeliä 0,5–1,5 mg kerran vuorokaudessa iholle levitettynä tai estrogeenisuihke iholle 1–3 annosta (1,53 mg/annos)/vrk
• progestiinilisä on tarpeen, jos kohtu tallella TSEC
(Tissue specific estrogen complex)
konjugoitua estrogeeniä 0,45 mg ja sen yhteydessä 20 mg batsedoksifeenia suun kautta kerran vuorokaudessa
Tiboloni suun kautta 2,5 mg kerran päivässä
Testosteroni (miehille) • valmisteen mukaan lihakseen joko testosteroniestereitä 250 mg joka 2.–4. viikko tai testosteroniundekanoaattia 1 000 mg joka 10.–14. viikko
• testosteronigeeliä yksilöllisesti annosteltuna iholle kerran vuorokaudessa
Luulääkkeiden tutkimusnäyttöä 1
• Osteoporoosin lääkehoidon ensilinjan hoito toteutetaan suun kautta otettavilla bisfosfonaateilla: alendronaatilla A, risedronaatilla A ja ibandronaatilla B.
• Tsoledronihapon tehosta murtuman estossa on näyttöä menopaussin ohittaneilla naisilla ja lonkkamurtuman sairastaneilla. Vastaavasti sen vaikutuksista luun tiheyteen on näyttöä miehillä ja
glukokortikoidihoidon yhteydessä A.
– Se vähentää sekä nikamamurtumien että nikamien ulkopuolisten murtumien ilmaantuvuutta iäkkäillä naisilla, joilla on tiheys-
osteopenia A.
Luulääkkeiden tutkimusnäyttöä 2
• Denosumabi pienentää merkitsevästi postmenopausaalisten nikama- murtumien, muiden kuin nikamamurtumien ja lonkkamurtumien riskiä A.
• Denosumabi pienentää merkitsevästi eturauhassyöpää sairastavien hormonihoitoa saavien miesten nikamamurtumien riskiä B.
– Lisäksi käyttöaiheena on pitkäkestoiseen systeemiseen glukokortikoidihoitoon liittyvän luun haurastumisen hoito aikuispotilailla, kun murtumariski on suurentunut B.
Sukuhormonihoitojen käyttö ja tutkimusnäyttöä
• Estrogeenikorvaushoito A ja tiboloni A suurentavat luuntiheyttä ja estävät luuntiheydestä riippumatta kaikenlaisia murtumia 30–40 %.
• Hormonihoitoa voidaan käyttää osteoporoosin estämisessä ja hoidossa.
Paras tulos saavutetaan, kun estrogeenihoito aloitetaan vaihdevuosi- iässä ja sitä jatketaan mahdollisimman kauan. Kaikilla nykyisillä
peroraalisilla ja transdermaalisilla hormonilääkkeillä sekä synteettisellä tibolonilla on tehokas luusuoja.
• Luonnollisin hormonin käyttöikä on ikävuosien 50 ja 60 välillä.
Lääkehoidon kesto
• Lääkehoidon kesto on yksilöllinen, ja se määräytyy potilaan murtuma- riskin perusteella.
• Yleensä lääkehoitoa on syytä jatkaa ainakin 3–5 vuotta, minkä jälkeen tehdään uusi arvio:
– Jos kyseessä on tässä vaiheessa pienen murtumariskin potilas, lääkitys voidaan lopettaa.
– Jos potilaalla on pieni luuntiheys, murtumia ja selkeät riskitekijät, harkitaan luulääkityksen jatkamista. Tällöin on myös arvioitava hoitomyöntyvyys ja hoidon teho ja turvallisuus sekä tarvittaessa harkittava lääkityksen vaihtoa.
Pitkäaikainen glukortikoidihoito
• Systeemiseen glukokortikoidihoitoon liittyvät merkittävä luuntiheyden pieneneminen ja murtumariskin suureneminen.
• Murtumariski tulee huomioida aina, jos potilaalle aloitetaan
glukokortikoidihoito (prednisoloni > 2,5 mg päivässä) vähintään 3 kuukaudeksi.
• Glukokortikoidiannos on syytä pitää niin pienenä kuin perussyyn hoito mahdollistaa.
• Luuta suojaava hoito tulee aloittaa suuren murtumariskin potilailla samalla, kun glukokortikoidihoito aloitetaan.
• Glukokortikoidihoidon aikana on suositeltavaa kaikilla
seurantakäynneillä motivoida potilasta luuston perushoitoon ja luulääkehoitoon, jos se on käytössä.
Kaavio. Jatkotutkimusten tarpeen arviointi lasten murtumien yhteydessä.
Lasten ja nuorten
osteoporoosi
Miesten osteoporoosi
• Miehillä on suuremmat luut. Heillä ikääntymiseen liittyvä luumassan vähenemä on hitaampaa kuin naisilla.
• Väestön ikääntyessä myös miesten osteoporoosi on lisääntyvä ongelma.
• Lonkkamurtumapotilaista noin viidesosa on miehiä.
• Osteoporoosin ehkäisyn ja lääkkeettömän hoidon (kalsiumin ja D-vitamiinin riittävä saanti mukaan luettuna) periaatteet eivät poikkea vastaavista naisille suunnatuista suosituksista.
• Miesten osteoporoosin hoidossa käyttöaihe on alendronaatilla, risedronaatilla, tsoledronihapolla, denosumabilla ja teriparatidilla.
– Denosumabin erityinen käyttöaihe on eturauhassyövän hormoni-hoitoon liittyvän luun haurastumisen hoito, kun murtumariski on suurentunut.
Gerasteniapotilaiden osteoporoosin hoito
• Gerasteniapotilailla ilmenee usein monisairastavuutta ja toimintakyvyn heikkenemistä, minkä lisäksi heillä on usein käytössään paljon lääkkeitä.
• Näillä potilailla on erityisen suuri kaatumisen ja luunmurtumien vaara.
• Osteoporoosin lääkehoidosta tällä potilasryhmällä ei ole luotettavaa tutkimusnäyttöä.
• Gerasteenisilla potilailla on tärkeää turvata riittävä kalsiumin, D-vitamiinin ja proteiinien saanti sekä huolehtia monitekijäisestä kaatumisriskien pienentämisestä. Painon lasku tulee pysäyttää.
• Osteoporoosilääkkeen aloituspäätös tulisi tehdä siten, että todennäköiset hyödyt toimintakyvyn ja elämänlaadun säilymisen kannalta ovat haittoja suuremmat.
Diabetes ja murtumariski
• Sekä tyypin 1 että tyypin 2 diabetekseen liittyy suurentunut murtumariski ja normoglykeemisiin henkilöihin nähden heikompi ennuste murtuman jälkeen.
• Suurentuneen murtumariskin syyt lienevät monitekijäisiä, eikä niitä tunneta varmasti.
• Murtumariskin arviointi on haastavaa.
– FRAX-murtumariskilaskuri aliarvioi tyypin 2 diabeteksessa murtumariskiä.
• Diabeteksen hyvä hoito on tärkeää osteoporoosiakin ajatellen.
• Osteoporoosin hoito toteutetaan kuten muillakin, sillä osteoporoosin hoitotutkimuksissa diabetesta sairastavilla on saatu samanlainen
suojavaikutus kuin muillakin eri valmisteilla.
Murtuman hoito
• Osteoporoosipotilaat ovat yleensä iäkkäitä ja monisairaita, jolloin hoidon viivyttäminen lisää sairastavuutta ja kuolleisuutta.
• Iäkkäiden leikkausta vaativat osteoporoottiset murtumat tulee siten hoitaa viivytyksettä.
• Jokaisen murtumapotilaan osalta on mietittävä osteoporoosin mahdollisuutta.
Hoidon porrastus
• Alueelliset osteoporoosin hoitomallit ovat osoittautuneet toimiviksi, ja useita sellaisia on julkaistu Terveysportissa.
• Erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon tulee yhdessä laatia osteoporoosin alueellinen hoitomalli.
• Suurin osa osteoporoosipotilaista hoidetaan perusterveydenhuollossa.
• Ongelmatapaukset lähetetään erikoissairaanhoitoon. Niitä ovat – erityisen vaikeahoitoinen osteoporoosi
– fertiili-ikäiset naiset – lapset ja nuoret
– tarpeen mukaan sekundaarinen osteoporoosi (vaikea taustasairaus).
Seuranta
• Seurannan tavoitteena on määrittää sairauden kulku ja hoidon hyödyt ja haitat.
• Osteoporoosia sairastavalle laaditaan hoitosuunnitelma yhdessä hänen kanssaan.
• Mahdollisuuksien mukaan osteoporoosin ja sen hoidon tehon seurannan tulee perustua lannerangan ja reisiluun mineraalitiheys-mittauksiin.
• Nikamamurtumapotilaalla hoidon onnistumista arvioidaan myös kipujen lievittymisen perusteella.
• Seuranta toteutetaan mahdollisuuksien mukaan perusterveyden- huollossa.
Suomalaisen Lääkäriseuran Duodecimin, Suomen
Endokrinologiyhdistyksen, Suomen Gynekologiyhdistyksen ja Suomen Geriatrit ry:n asettama työryhmä
Puheenjohtaja:
Leo Niskanen, LKT, dosentti, sisätautien, endokrinologian ja geriatrian erikoislääkäri;
Päijät-Hämeen keskussairaala Jäsenet:
Jyrki Kettunen, TtT, ft, dosentti, vanhempi tutkija; Arcada, Helsinki
Anna-Mari Koski, LT, sisätautien ja endokrinologian erikoislääkäri; Keski-Suomen keskussairaala Christel Lamberg-Allardt, MMT; FM, professori, yliopistonlehtori (eläkkeellä); Helsingin yliopiston elintarvike- ja ravitsemustieteen osasto
Antti Malmivaara, LKT, professori, Käypä hoito -toimittaja; THL ja Suomalainen Lääkäriseura Duodecim
Huom. jatkuu
Jäsenet (jatkoa edellisestä):
Ville Mattila, LT, professori, ylilääkäri, tekonivelkirurgi, Käypä hoito -toimittaja; Tampereen yliopisto, TAYS, Tekonivelsairaala Coxa ja Suomalainen Lääkäriseura Duodecim
Maria Nuotio, LT, geriatrian professori, ylilääkäri (sivuvirat); Turun yliopisto, Turun kaupungin hyvinvointitoimiala ja TYKS
Joonas Sirola, LT, apulaisprofessori; Itä-Suomen yliopisto ja KYS:n ortopedian, traumatologian ja käsikirurgian klinikka
Marjo Tuppurainen, LT, professori, synnytysten- ja naistentautien ja gynekologisen sädehoidon erikoislääkäri; Itä-Suomen yliopisto ja KYS:n naistentaudit ja synnytykset
Helena Valta, LKT, dosentti, lastentautien ja lastennefrologian erikoislääkäri; HUS Uusi lastensairaala
Kokoava kirjoittaja:
Jorma Komulainen, LT, dosentti, lastentautien ja lastenendokrinologian erikoislääkäri, Käypä hoito -päätoimittaja; Suomalainen Lääkäriseura Duodecim
Luentomateriaalin on laatinut oppimateriaali- ja kuvatoimittaja Tiina Tala, Käypä hoito ja sen on tarkastanut Leo Niskanen.
