Tämä MA-aihe käsittelee rauhanvälitystä, rauhanvälittäjätoimijoita, rauhanvälitystoimijoiden koordinaatiota ja rauhanvälittäjien koordinointiin liittyviä haasteita. Perinteinen käsitys diplomatiasta muodollisen diplomatian 1. polun monopolina on murtunut ja epävirallista diplomatiaa harjoittavien toimijoiden rooli rauhantyössä on vakiinnuttanut. Tärkeimmät rauhanvälityksessä toimivien toimijoiden koordinointiin liittyvät haasteet ovat toimijoiden riippumattomuus, organisaatiokulttuurien erot, viestintä, keskinäinen epäluottamus, kilpailu, päällekkäiset tehtävät, vastuuton työ sekä yhteisen vision ja strategian puute.
Rauhanvälitykseen osallistuvien toimijoiden muodostama verkosto on monimuotoisuutensa vuoksi haavoittuvainen, ja sen seurauksena rauhanprosessiin osallistuvien toimijoiden tulee olla tietoisia yhteistyöhön liittyvistä mahdollisuuksista ja haasteista (Strimling 2006, 99). Moniraiteisen diplomatian käyttö rauhanprosessissa ja rauhanvälitystoimijoiden koordinointi ovat tärkeitä, vaikkakin vähän huomioituja tutkimusaiheita (Diamond & McDonald Strimling 2006, 92; Bercovitch Crocker, Hampson & Aall.
Tutkimustehtävät ja tutkimuksen perusvalinnat 7
Monenvälisen diplomatian käyttö rauhanprosessissa ja rauhanvälittäjätoimijoiden koordinointi ovat tärkeitä, vaikkakin vähän huomioituja tutkimusaiheita (Diamond & McDonald Strimling 2006, 92; Bercovitch Crocker, Hampson & Aall 2001, 502). Moniraiteinen rauhanprosessi puolestaan on käsite, jonka tarkoituksena on havainnollistaa rauhanvälitykseen osallistuvien toimijoiden moninaisuutta ja niiden toimintakehyksen, rauhanprosessin, moniulotteisuutta. Tutkimustehtäväni on ennen kaikkea selvittää, mitä monenkeskisen diplomatian käsite tarkoittaa ja miten sitä voidaan soveltaa käytännössä nykyään.
Lisäksi tärkeimmät kansainväliset järjestöt, kuten YK, Euroopan unioni (EU), Pohjois-Atlantin sopimusjärjestö (NATO) ja Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö (ETYJ), luovat ja ylläpitävät kukin omia konseptejaan. . Liesinen Strimlingin mukaan konseptin moniselitteisyys on vaikeuttanut myös rauhanvälittäjien yhteistyön edistämistä. Pääasiallinen tutkimusaineisto koostuu rauhanvälityksen, moniraiteisen diplomatian ja rauhanvälitystoimijoiden koordinoinnin tieteellisistä tutkimuksista, jotka yhdessä muodostavat ns. väitöskirjan.
Tutkimuksen rakenne 9
Keskeiset käsitteet 11
Rauhanvälitys 11
Bilder (1992) määrittelee hyvät palvelut ja rauhanvälityksen toiminnoiksi, joita konfliktin osapuolet voivat pyytää kolmannelta osapuolelta ratkaistakseen umpikujaan joutuneita neuvotteluja (Crocker ym. Hyväpalveluita tarjoavan kolmannen osapuolen tarkoitus on tuoda konfliktin osapuolet yhteen ja tukea niiden välistä vuorovaikutusta Laajasti määritelty rauhanvälitys on erään kolmannen osapuolen konfliktien väliintulon muoto, jonka tarkoituksena on Mitchellin (1981) mukaan ratkaista konflikti puolueettomien neuvottelujen kautta (Richmond 1998, 4).
Blaken ja Moutonin (1985) mukaan rauhanvälitys tarkoittaa kolmannen osapuolen väliintuloa, jossa ulkopuolinen osapuoli ensin tutkii ja määrittelee ongelman, minkä jälkeen hän lähestyy konfliktin osapuolia yksityisesti ehdottaakseen molempia osapuolia hyväksyttävää ratkaisua (Bercovitch. Kymmenen huolimatta rauhanvälityksen laajasta ulottuvuudesta, operaation lähtökohta pysyy samana: riidan osapuolet tuodaan yhteen ja työskentelevät yhdessä molempia osapuolia tyydyttävän ratkaisun saavuttamiseksi (Brand-Jacobsen & Jacobsen Bercovitch.
Rauhanrakentaminen 12
Sovittelun laajasta ulottuvuudesta huolimatta toiminnan lähtökohta pysyy samana: tuomme konfliktin osapuolet yhteen ja saavutamme yhdessä molempia osapuolia tyydyttävän ratkaisun (Brand-Jacobsen & Jacobsen Bercovitch 2009, 340). Appleby määrittelee rauhanrakentamisen laajasti käsitteeksi, joka kattaa erilaisia toimintoja, kuten konfliktien ehkäisyn, konfliktien hallinnan, sovittelun, sovittujen päätösten toimeenpanon, yhteiskuntien jälleenrakentamisen ja ihmisoikeuksia tukevan oikeusvaltion luomisen konfliktialueilla. Entinen YK:n pääsihteeri Boutros Boutros-Ghali (1992) on rauhanrakentamisen käsitteen takana, jonka mukaan rauhanrakentamisessa on kyse keskipitkän ja pitkän aikavälin jälleenrakennusprosesseista sodan runtelemissa yhteisöissä (Choeden 2010, 41).
Boutros-Ghali (1992) määrittelee rauhanrakentamisen "toiminnaksi, jossa identifiointia ja erilaisia tukirakenteita käytetään vahvistamaan rauhaa konfliktien toistumisen välttämiseksi" (Babbitt 2009, 542). Huolimatta siitä, että kansainvälisen konfliktinratkaisun parissa työskentelevien keskuudessa ei ole täydellistä yksimielisyyttä rauhantyön käsitteiden määrittelystä, pääsihteeri Boutros-Ghalin (1992) määritelmä on yleisimmin käytetty (Babbitt 2009, 541).
Rauhanvälitystä harjoittavat toimijat 14
Rauhanvälityksen monitoimijamalli 15
Raidejaottelusta 15
Toinen käytännöllinen tapa jäsentää raiteen 2 diplomatiaa edustavia toimintoja on erottaa tulossuuntautuneita ja prosessisuuntautuneita aloitteita. Tulossuuntautuneiden aloitteiden tarkoituksena on synnyttää ideoita viralliseen diplomatiaan, kun taas prosessisuuntautuneilla aloitteilla pyritään vahvistamaan luottamuksen ilmapiiriä yhteiskunnan eri tasoilla ja näin rakentamaan pohjaa kestävälle rauhalle. Yhden näkökulman mukaan aloitteiden tulee toimia toissijaisina viestintäkanavina valtion johdon edustajille tilanteessa, jossa valtiojohdon tason neuvottelut eivät ole käynnissä.
Muun muassa Behera, Chadha ja Rizvi (1997) ovat kritisoineet visiota sen elitismistä ja siitä, ettei siinä oteta huomioon valtion johdon ulkopuolisten toimijoiden osallistumista rauhanrakentamiseen (Chakrabarti 2003, 268). Käytännössä tukitoimia voivat olla esimerkiksi keskittyminen neuvotteluihin liittyviin erityiskysymyksiin, prosessin jatkaminen tilanteessa, jossa varsinaiset neuvottelut eivät ole vielä käynnissä, tai osallistuminen rauhansopimuksen toimeenpanoon ja siihen liittyviin asioihin.
Moniraiteinen diplomatia 18
- Raide 1 – Valtiojohto 20
- Raide 2 – Konfliktinratkaisun ammattilaiset 20
- Raide 3 – Liiketoiminta 22
- Raide 4 – Yksilökansalaiset 23
- Raide 5 – Tieteellinen tutkimus ja koulutus 24
- Raide 6 – Rauhanaktivismi 26
- Raide 7 – Uskonto 26
- Raide 8 – Rahoitus 28
- Raide 9 – Media 29
Sen sijaan, että McDonald ja Diamond olisivat asettaneet kiitotie 1 -yhteisön epävirallisten toimijoiden edelle, päättivät laittaa kaikki yhdeksän kiitorataa yhdelle ja samalle renkaalle. Mahdolliset sovintoehdotukset, sovinnon tiellä olevat esteet ja aiheet, joita ei ole tällä hetkellä käsitelty muodollisen Raid 1 -diplomatian tasolla, ovat esimerkkejä aiheista, joista keskustellaan Raid 2 -yhteisön johdolla. Diamondin mukaan ja McDonald (1996), on selvää, että radan 2 yhteisön on tehtävä tiivistä yhteistyötä raita 1 -yhteisön kanssa maksimoidakseen työnsä vaikutuksen.
Verrattuna muihin moniraiteisen diplomatian linjoihin, aktivisteilla on taipumus arvostaa ja ilmaista vapaasti tunteitaan rauhantyöstä. Diamondin ja McDonaldin (1996) mukaan raita 8 -yhteisö edustaa niin kutsuttua moniraitadiplomatiaa. taloudellinen akku", jota ilman kehäteitä edustavien toimijoiden olisi mahdotonta toimia.
Monitasoinen rauhanprosessi 31
Saundersin (2001b) mukaan rauhantyössä ei tulisi keskittyä pelkästään riidan osapuolten välisiin neuvotteluihin ja rauhansopimukseen, vaan siinä tulee ottaa huomioon kokonaisvaltaisiin muutoksiin tähtäävä työ yhteiskunnassa. Virallisen rauhanprosessin viimeisessä toteutusvaiheessa jatketaan neuvotteluja edellisessä vaiheessa ratkaisematta jääneistä teemoista ja seurataan sopimuksen toimeenpanon edistymistä. Kolmas areenoista, julkinen rauhanprosessi, viittaa epävirallisten toimijoiden aloitteisiin kokoaa yhteen konfliktin osapuolia edustavat keskeiset vaikuttajat, arvioida konfliktin nykytilaa ja konfliktin osapuolten välistä suhdetta. haluaa tulla muotoilluksi tulevaisuudessa.
Toiminnan tavoitteena on saada rauhan osapuolia edustavat avainryhmät mukaan ja käyttää heidän osallistumistaan virallisten rauhanneuvottelujen edistämiseen.
Rauhanvälitystä harjoittavien toimijoiden koordinointi 34
Yleistä koordinoinnista 35
Strimling määrittelee rauhanvälitykseen osallistuvien toimijoiden yhteistyön kaikenlaisena vuorovaikutuksena, jolla pyritään epäsuorasti tai suoraan vahvistamaan toimijoiden itsenäisiä tai yhteisiä rauhanaloitteita. Toisin sanoen toimijoiden on oltava valmiita vaihtamaan sekä tieto- että aineellisia resursseja muiden osapuolten kanssa. Yleisesti voidaan väittää, että valtiosta riippumattomat toimijat, kuten kansalaisjärjestöt, pitävät rauhanprosesseihin osallistuvien toimijoiden koordinointia tärkeänä tekijänä rauhanrakentamisen edistämisessä.
Kolmansien tahojen koordinointitarpeen osoittamisen lisäksi Pariisin mukaan tulisi kriittisemmin keskustella koordinoinnin käytännön toteutuksen muodoista. Yhteistyön onnistumisen kannalta on tärkeää, että neuvotteluissa ja niiden yhteydessä syntyvissä ratkaisuissa otetaan huomioon kaikkien osapuolten edut (Garb & Nan 2006, 14). Kolmanneksi verkoston jäsenten on tiedostettava, että jokainen yksittäinen toimija edustaa jonkinlaista erityisosaamista, josta on hyötyä yhteistyössä.
Organisaatioiden väliseen verkostoon perustuvaa organisaatiota johtaa yleensä keskusyksikkö (Choeden 2010, 45; ks. myös Garb & Nan. Holohan (2005) väittää, että tällainen epävirallinen sosiaalinen vuorovaikutus organisaatioiden työntekijöiden välillä on relevanttia organisaation toiminnan kannalta. Hansenin mukaan on selvää, että koordinoinnilla voidaan hyödyntää eri välittäjien vahvuuksia ja toisaalta minimoida haitallisia vaikutuksia, joita syntyy, kun rauhanturvatoimijoiden projektit menevät päällekkäin tai muuten heikentävät kokonaisuutta.
Rauhanvälityksen monimutkaisuus ja työhön liittyvät rajalliset resurssit huomioon ottaen yksinkertaisuuden ja taloudellisuuden tulisi olla keskeisiä kriteerejä määriteltäessä rauhantyössä mukana olevien toimijoiden koordinointitapaa. Tarkasteltaessa kolmansien osapuolten osallistumista konfliktinratkaisuun on todettu, että toimijoiden toteuttamat rauhanprojektit ovat toisistaan riippuvaisia (Reiman & Norbert 2005, 34). Asiakkaiden muodostama välittäjäverkosto on monimuotoisuutensa vuoksi haavoittuvainen, joten prosessiin osallistuvien tulee olla tietoisia yhteistyön mahdollisuuksista ja haasteista.
Rauhanvälitystä harjoittavien toimijoiden koordinointiin liittyvistä haasteista 40
Verkoston toiminnan alussa rauhanprosessiin liittyvät projektipäälliköt mainitsivat yhteistyötä vaikeuttavina tekijöinä edellä mainittujen lisäksi konfliktien ratkaisuun ja toimijoiden väliseen viestintään liittyvät erilaiset toimintatavat (Garb & Nan 2006). , 18). Arvioidessaan syitä riittämättömään verkostokoordinaatioon Choeden huomauttaa, että vaikka toimijoilla oli yhtenäinen käsitys tilanteesta paikan päällä, tämä konsensus ei onnistunut muuntautumaan yhteiseksi visioksi, strategiaksi ja toimintasuunnitelmaksi (ks. myös Reiman & Norbert 2005). , 35). YK:n Kosovo-toiminnan yhteistyön ja koordinoinnin tasolla on nähtävissä, että myös työhön osallistuneita järjestöjä edustaneiden johtajien persoonallisuus vaikutti asiaan.
Jones (2002) toteaa, että halu auttaa tuomaan yhteen konfliktin jälkeiseen rauhanrakentamiseen osallistuvat toimijat jäävät toisinaan toimijoiden päällekkäisten mandaattien varjoon (Choeden 2010, 45; Crocker et al. Erillisten toimijoiden rauhanprojekteihin liittyvä vaara on se, että osapuolet konfliktiin eivät sitoudu neuvotteluihin, vaan vaeltelevat kolmansien osapuolten keskuudessa omia etujaan etsimässä. Lisäksi sovittelijoiden osallistumisen koordinointia vaikeuttava tekijä on toimijoille tyypillinen tapa pakottaa vastuuta ja lykätä vaikeita tilanteita, sekä mitä niihin voi liittyä.
Toinen Tadžikistanin rauhanprosessin onnistumiseen vaikuttanut tekijä Ijin (2005) mukaan oli se, että epävirallista dialogia edustavat toimijat onnistuivat löytämään oman paikkansa, ts. Iji toteaa, että Tadžikistanin rauhanprosessi tukee Stedmanin (1996) väitettä, jonka mukaan rauhanvälittäjien on "puhuttava yhdellä äänellä" ollakseen tehokkaita. On kuitenkin huomioitava, että myös toimijoiden osittain erilaiset prioriteetit toimintaprosesseihin ja niiden lopputulokseen asettavat haasteita yhteistyölle.
Yksityiset toimijat ovat yhtä mieltä edellä olevan tärkeydestä, mutta korostavat myös tukitoiminnan tärkeyttä, jotta rauhansopimus ja siinä määritellyt asiat voidaan toteuttaa käytännössä. Toimijat kysyvät ihmisten asenteiden ja ihmisten välisten suhteiden muutoksen tärkeyttä kestävän rauhan toteutumisen kannalta. Asiantuntijahaastattelujen erityispiirre on, että aineiston kerääminen ja analysointi kietoutuvat prosessin vaiheiksi (Alastalo & Åkerman 2010, 278). Myös se, että luin haastattelumateriaalista laatimani käsikirjoituksen haastateltaville, kertoo osittain tiedonkeruun ja analysointivaiheen läheisestä yhteydestä (Alastalo & Åkerman.
Teemahaastattelu 45
Teemahaastattelujen etuna tutkimukselleni on, että haastattelujen määrän sijaan se korostaa ihmisten tulkintoja asioista, ihmisten asioille antamia merkityksiä ja sitä, että merkitykset syntyvät vuorovaikutuksessa (Hirsjärvi & Hurme 2011, 48). Haastatteluissa käyttämäni haastattelukehys rakentuu tutkimusaiheeni kirjallisuudesta ja tutkimustehtäväni mukaisista kysymyksistä nouseville keskeisille teemoille. Teemahaastattelusta puolistrukturoidun tekee se, että haastattelun aiheet ja teemat ovat samat kaikille haastateltaville (Hirsjärvi & Hurme 2011, 48).
Tutkimusmetodi 46
Luokittelusta 47
Haastatteluaineiston analyysi 48
Tutkimuksen laatu ja luotettavuus 48
Jokaisella moniraiteisen diplomatian linjalla on tärkeä rooli rauhanvälityksessä, vaikka ne toimisivat yhteiskunnan eri tasoilla tai ns. rauhanvälitykseen osallistuvien toimijoiden on oltava tietoisia muista toimijoista ja siitä, miten toimijat ovat yhteydessä toisiinsa kontekstissa. rauhanvälityksen." (Ojala 2012.). Päällekkäisyyksien välttämiseksi on tärkeää, että sekä omat että muiden toimijoiden roolit rauhantyössä tunnistetaan moniraiteisen diplomatian radalla (Strimling 2006, 99).
Brummerin (2011) mukaan rauhanvälitykseen osallistuvien toimijoiden koordinointi on keskeinen teema rauhanvälityksessä ja koordinaatiota haetaan eri tavoin. Yleisesti ottaen iso haaste on se, että kyseessä on hyvin hajanainen rauhanvälityksessä työskentelevä ryhmä." (Brummer 2011). Käytännössä sovittua pääneuvottelijaa ei kuitenkaan välttämättä ole, jolloin (koordinaatio) tulee paljon vaikeammaksi." (Brummer 2011.).
Jos kaikki palaset loksahtavat paikoilleen, se voi olla tilaisuus, johon voimme osallistua." (Brummer 2011.). Valtiosta riippumattomien rauhanvälityksen toimijoiden keskeinen vahvuus valtiollisiin toimijoihin verrattuna on Brummerin (2011) mainitsema poliittinen irtautuminen esimerkiksi kansainvälisten sopimusten yhteydessä. Rauhanvälitykseen osallistuvien toimijoiden tasapuolinen käyttö rauhanrakentamisessa mahdollistaa konfliktien taustalla olevien epäkohtien käsittelemisen ja kestävän rauhan rakentamisen (Ojala 2012).
Tämän laadullisilla tutkimusmenetelmillä tehdyn tutkimuksen keskeisiä teemoja ovat rauhanvälitys, rauhanvälittäjätoimijoita konseptina havainnollistava moniraiteinen diplomatia, monitasoinen rauhanprosessi sekä rauhanvälitystoimijoiden koordinointi ja siihen liittyvät haasteet. Diplomaattisia jälkiä on edelleen, vaikka ne ovat osittain hämärtyneet rauhanvälitykseen osallistuvien toimijoiden yhteistyön lisääntymisen vuoksi (Brummer 2011; Ojala 2012). Perinteinen käsitys diplomatiasta virallisen tien 1 diplomatian monopolina on murtunut ja epävirallista diplomatiaa harjoittavien toimijoiden rooli rauhanpalautuksessa on vakiintunut.
Teoksessa van Tongeren, Paul, Brenk, Malin, Hellema, Marte & Verhoeven, Juliette (ed.) People Building Peace II – Successful Stories of Civil Society. Teoksessa Fitzduff, Mari & Church, Cheyanne (eds.) NGOs at the Table: Strategies for Influencing Policy in Conflict Areas.
