Tutkimuksen perusteella näyttää siltä, että Tarantinon Kill Bill -elokuvat käyttävät animen, taistelulajien elokuvien, spagettiwesternien ja blaxploitation -elokuvien visuaaliseen ilmaisuun perustuvaa narratiivia sekä sarjakuvan ilmaisuja. Tutkimus osoittaa, että elokuvan korostaminen on ominaista myös Kill Bill -elokuvien estetiikalle, mikä muistuttaa katsojaa toiminnan fantasialuonteesta ja oikeuttaa siten väkivaltaisten kuvien käytön. ULLA RANTAKARI: The Bride Wears Yellow - väkivallan estetiikka Quentin Tarantinon Kill Bill -elokuvissa.
In addition, the specific characteristics of postmodern expression shed light on the visual style of the Kill Bill films released in the 21st century. According to this study, Tarantino's Kill Bill films seem to exploit the visual narrative construction of anime, martial arts, spaghetti westerns, blaxploitation films, and cartoons. According to this study, the aesthetics in the Kill Bill films emphasize their cinematic nature, reminding viewers that they are watching fiction, thus justifying the use of violence.
Kun kerran kävelin ulos elokuvateatterista katsottuani vuoden odotetun ensimmäisen osan neljännen ohjaajan elokuvasta Kill Bill, olin eniten hämmentynyt reaktiostani. Rajoitan opinnäytetyöni myös Kill Bill -elokuvien kerronnalliseen sisältöön niistä osista, jotka eivät suoraan vaikuta elokuvan muotoon.
Johdanto
Tutkimusaineisto
James Parks - Edgar McGraw Sonny Chiba - Hattori Hanzo Chiaki Kuriyama - Gogo Yubari Julie Dreyfus - Sofie Fatale Gordon Liu - Pai Mei. Viimeisessä luvussa Morsian tapaa Billin ja yllätykseksi hänen tyttärensä, joka selvisi ihmeen kaupalla verilöylystä ja asuu isänsä luona.
Tutkimuksen teoreettinen tausta
Visuaalien mallit löytyvät lukuisista vanhemmista elokuvista, joihin Kill Bill -elokuvat viittaavat ja joista ne ovat saaneet oman maailmansa. Suhtaudun Quentin Tarantinon Kill Bill -elokuviin taideteoksena, keskittyen elokuvan sisällön eli muodon esittämiseen. Kaksiosainen Kill Bill on tarina kostosta ja siitä, kuinka pitkälle se voi mennä sen toteuttamisessa.
Vaikka Kill Bill -elokuvat inhoavat helposti itse tapahtumista raaimmissa kohtauksissaan, niiden kuvaus herättää myös ihailua. Kill Bill -elokuvissa katsojaa muistutetaan toisinaan siitä, että elokuvan maailmaa ei pidä ottaa liian vakavasti, vaan se tulee nähdä kokonaan fiktiivisenä ympäristönä. David Walkerin mukaan Kill Bill -elokuvat ovat tyyliharjoittelua, johon ohjaaja on ladannut koko kuvahistoriansa Star Trekistä kung fu-, yakuza-, anime- ja blaxploitation-elokuvien kautta sarjakuviin.
Kill Bill -elokuvat koostuvat useista jaksoista, jotka on mallinnettu muun muassa spagettiwesternien, samurai- ja kung fu -elokuvien sekä animen mukaan. Kill Bill -elokuvien leirilliseen henkeen kuuluu muun muassa genre-stereotypioiden liioittelua, joka tekee vakavasta asiasta hienovaraisesti hauskoja. Esimerkiksi Internetin monien fanisivujen perusteella näyttää siltä, että Kill Bill -elokuvilla on myös uskollinen seuraaja. vrt. http://www.everythingtarantino.com/kill_bill).
Kill Bill -elokuviensa väkivaltaisissa kohtauksissa Tarantino on käyttänyt kaikkia aikaisempia ja lisännyt vanhojen temppujen lisäksi veriroiskeita ja taistelun rytmiin sopivaa musiikkia. Kill Bill -elokuvien maailma on myös tietoisesti fiktiivinen, tarina on täynnä tietoisesti koomisesti rakennettuja hahmoja ja tarantinolaista dialogia, joka on merkityksetöntä tarinan etenemisen, mutta ennen kaikkea komedian kannalta. Bride of the Kill Bill -elokuvien tapauksessa kosto paisuu ja leviää nivelistä, mutta syy siihen on vähintään yhtä vaikuttava.
Myös Kill Bill -elokuvissa väkivallan kohteina ovat yleensä hyökkääjät, jotka kaikki syyllistyvät harkittuun julmuuteen. Jo Kill Bill vol 1:n ensimmäisissä sekunneissa pelin säännöt tehdään katsojalle selväksi, sillä kaupalliset trailerit ja suoraan vanhoista hyväksikäyttöelokuvista lainattu musiikki esittelevät tulevan elokuvan. Tarantinon Kill Bill -elokuvissa käyttämä tyyli sisältää jälleen tyypillisen sarjakuvan ilmaisun piirteitä, kuten osoitan myöhemmin analyysissani.
Oletukseni ja väitteeni on, että Kill Bill -elokuvien estetiikka ei riipu yksinomaan Tarantinon elokuvaa varten lainaamien genrejen genreille tyypillisestä kuvasta ja sarjakuvallisesta ilmaisusta. Esimerkkikohtausten avulla haluan osoittaa, että elokuvien vieraantuneita elementtejä erottavat Kill Bill -elokuvat perinteisestä Hollywoodin tarinankerrontamenetelmistä, joiden tavoitteena oli esittää tarinat mahdollisimman yhtenäisesti ja realistisesti.
Analyysi
Tarina on murtunut ja tunnelmaa rakennetaan erityisillä lähikuvilla, kuten ovikelloilla, taistelijoiden silmillä, lasinsirujen peittämillä lattioilla tai puisilla pakaroilla. Sama efekti kameran asennosta ja päähenkilön suorasta katsekontaktista tuli hyvin esiin Kill Bill vol.issa. Kun veriset naiset muuttavat Pasadenan perheen talon keittiöön, tilaa kuvataan ylhäältä niin, että huoneen poikki kulkeva setin yläosa näkyy seinällä.
Monissa kuvissa ei tapahdu mitään, kamera vain etsii näyttäviä otoksia tilanteesta eri kulmista luodakseen tunteen. Yksi tärkeä temppu käytettiin Kill Bill vol 2:ssa, esimerkiksi leikkaamaan maakerrosten läpi, kun Morsian kaivetaan ulos haudasta, johon hänet haudattiin elävältä (00:55:15). Silmälappua on esiintynyt useissa Tarantinon elokuvissa, mukaan lukien Tucco elokuvissa Hyvä, paha ja ruma.
Kill Bill vol.1:ssä väärennettyä sairaanhoitajaasua pukeutunut Elle on piirtänyt valkoiseen kankaaseen mielenkiintoisen yksityiskohdan napeista, vyöstä ja saumoista mustalla tussilla. Toiseksi absurdissa tapahtumien käänteessä on myös huumoria, esimerkiksi kuinka tappajat ottavat hieman ylimääräistä aikaa pienen lapsen yllättävällä väliintulolla. Ensimmäisessä osassa käytetään mahdollisimman paljon länsimaisia elokuvakliseitä käytettävissä olevan elokuvafragmentin kanssa (00:16:00).
Lentomatkustus Kill Bill vol 1:ssä Okivanvaan ja Tokioon näkyy animoituina reiteinä piirretyn kartan päällä. Pasadenan omakotitalon jälkeen tilan keinotekoisuus paljastuu myös Tokion yökerhossa kuvaamalla huone uudelleen niin, että sarjojen yläosat näkyvät leveimmissä otoksissa (01:08:30). Jopa pahoin mustelmilla, mutta dramaattisesti helpottunut nainen morsiamen vaatteissa esitetään mahdollisimman kauniina vaikeassa tilanteessa.
Katsojalle jää mieleen rock-videoiden monet perinteet, joissa bändi tai Kill Bill -elokuvien tapauksessa jengi esitetään voimakkaana vaikuttavina – jopa tahattomaan koomiikkaan asti. Morsiamen vastustajien määrä ei ollut lainkaan liioiteltu, ja se nousi naista vastaan useissa kymmenissä ammattimurhaajissa. Tyylillisesti iloisen massakohtauksen raakoja yksityiskohtia lainaten kokonaisuus saadaan näyttämään mahdollisimman esteettiseltä olosuhteisiin nähden.
O'Brianin mukaan Kill Bill -elokuvien maailma on täynnä henkiin herätettyjä sarjakuvahahmoja, jännittäviä parodioita, musikaaleja. Esimerkiksi lähes kaikki Kill Bill -elokuvien otokset tai näyttelijät eivät ole hämmästyttävän kauniita perinteisessä mielessä.
Loppupäätelmiä ja kritiikkiä
Ohjaajan intohimoinen suhde elokuvahistoriaan ja sen jatkuva ja näkyvä rooli Kill Bill -elokuvissa tukee myös ajatusta, että ohjaajan tavoitteena oli osoittaa elokuvallinen kunnianosoitus 1970-luvulla kukoistaneille exploitation-elokuville, spagettiwesterneille ja taistelulajien elokuville. Suurin osa näistä genreistä on nyt käytännössä haalistunut elokuvahistoriasta, ja ne esiintyvät nykyisissä elokuvissa pääasiassa referenssi- ja tyylivälineinä. Aasialaisten taistelulajien elokuvien, anime-spagettiwesternien ja blaxploitation-elokuvien maailma herää henkiin yhtenä kuvallisena synteesinä Tarantinon Kill Bill -elokuvissa.
Aivan kuten itse genret, Tarantinon Kill Bill -elokuvat eivät tavoittele syviä merkityksiä tai tunteita, jotka ravistelevat katsojaa. Jotta Tarantinon elokuvan viesti ei jää pahasti huomaamatta, katsojalta vaaditaan erilaista asennetta elokuvan sisältämään maailmaan ja sen pimeään puoleen kuin vastaavien tapahtumien todellisuudessa aiheuttamiin seurauksiin. Tarantino itse kommentoi myöhemmin käytyä keskustelua True Romance -elokuvansa runsaasta väkivallasta sanomalla, että hän näkee elokuvan ennen kaikkea rakkaustarinana.
Kill Bill -elokuvat ovat vuosien saatossa pysyneet osana elokuvahistoriaa, ja osa akateemisistakin tutkimuksista on jo syventynyt elokuvien sisältöön. Mielenkiintoisinta on, että elokuva Sin City, Frank Millerin samannimiseen sarjakuviin perustuva elokuvaversio, on jatkanut niiden osoittamalla tiellä. Katsottuani Kill Bill -elokuvat useaan otteeseen, sukeltaessani estetiikan teoriaan ja tutkittuani elokuvaa, suhtautumiseni elokuviin on muuttunut siitä hetkestä, kun lähdin elokuvateatterista ensimmäisen Kill Bill -elokuvan nähtyäni.
Lähteet
Le Cain, Maximilian (2004) Tarantino and the vengeful ghosts of cinema. ed.) Kill Bill - an unofficial casebook.
Liitteet
