Todellisuuden rakenteeseen nojaava argumentointi: kausaalisuhteilla vakuuttaminen

Perelman määrittelee todellisuuden rakenteeseen nojaavat argumentit sellaisiksi argumenteiksi, joiden avulla pyritään muodostamaan sidoksia eri todellisuuden elementtien välille. Esimerkiksi kausaalisuhteet, joilla osoitetaan teon yhteyttä seurauksiin tai keinojen yhteyttä tavoitteisiin, lukeutuvat todellisuuden rakenteeseen nojaaviin argumentteihin. (Perelman 1996, 92-95.) Hyvinvointineuvolan tiimin ja asiakkaan kohtaamisissa kausaalisuhteita käytetään toistuvasti perusteluina, kun asiakasta yritetään vakuuttaa jostakin asiasta, ehdotuksesta, mahdollisuudesta tai jonkin toiminnan tarpeellisuudesta. Kausaalisuhteita käytetään argumentoinnissa osoittamaan jonkin toiminnan mahdollisesti johtavan suotuisaan lopputulokseen. Toimintaehdotuksia perustellaan siis niihin liitettyjen potentiaalisten seurausten kautta. Tässä kappaleessa havainnollistan, miten hyvinvointineuvolan tiimi hyödyntää kausaalisuhteita pyrkiessään

Ensimmäisenä nostan aineistostani esiin ne argumentit, joissa kausaalisuhteen avulla perustellaan asiakkaalle tehtyä suoraa toimintaehdotusta jonkin tietyn päämäärän tai lopputuloksen saavuttamiseksi. Kausaalisuhde siis muodostuu asiakkaan toiminnan ja sitä mahdollisesti seuraavan lopputuloksen välille. Näissä argumenteissa asiakas esitetään aktiiviseksi toimijaksi, joka tietyn toiminnan kautta voi saavuttaa toivotun lopputuloksen. Suorat toimintaehdotukset pitävät sisällään oletuksen siitä, että kyseisellä toiminnalla saattaa olla asiakkaan ongelman kannalta positiivisia vaikutuksia.

PT: ja sit sä oot aika nuori ja sulla on lapsi niin

mielellään ku meet vaikka isäs kanssa jotain asuntoo katsomaan ni se aina vaikuttaa tosi paljon

A: mm

ST1: niin ku siin on aikuinen vanhempi mukana (.) nii PT: niin ku siin on aikuinen ja vanhempi mukana ni se on

aina vuokranantajalle positiivinen asia ST1: kyllä joo

?: mmm

PT: jos vaan saat mukaas ST1: joo se onki hyvä ajatus PT: mm-m

(6-29)

Esimerkkikatkelma on tilanteesta, jossa pohditaan keinoja asiakkaan asunnonetsinnän helpottamiseksi. Perhetyöntekijä ehdottaa asiakkaalle, että tämä kävisi katsomassa asuntoja yhdessä isänsä kanssa, millä voisi olla vaikutusta vuokranantajaan ja sitä kautta vuokrasuhteen muodostumiseen. Sekä sosiaalityöntekijä, että perhetyöntekijä perustelevat vielä ehdotusta sillä, että vanhemman mukana olo on positiivinen merkki vuokranantajan silmissä. Asiakas ei ota kantaa annettuun neuvoon ja kokouksessa seuraa hiljainen hetki. Esimerkki ilmentää kausaalisuhdetta isän mukana olon ja positiivisen vaikutelman antamisen välillä: isän mukana olo vaikuttaa vuokranantajan muodostamaan käsitykseen tulevasta vuokralaisesta. Sosiaalityöntekijä vahvistaa perhetyöntekjän argumenttia ilmaisemalla, että perhetyöntekijän ehdotus on ”hyvä ajatus”.

Esimerkki todentaa myös Silvermanin (1997, 117) huomiota siitä, että personoituja neuvoja annetaan helpommin tilanteissa, joissa asiakas itse on nostanut ongelman esiin keskustelussa.

Esimerkin asiakas on itse kertonut jo kokouksen alkuvaiheessa asunnonhakuun liittyvistä ongelmistaan ja asian kiireellisyydestä.

Toisaalta aineistostani käy ilmi myös, että personoituja neuvoja annetaan myös tilanteissa, joissa asiakas ei välttämättä ole itse ottanut asiaa puheeksi, mutta on osoittanut olevansa ainakin osittain

samaa mieltä tiimin taholta esiin nostettujen asioiden suhteen. Tätä kuvaa hyvin seuraava esimerkki:

PT: mitäs jos lähettäsit joskus vaikka valokuvan A: nii

TH1:lähestymisen ele

PT: nii joku semmonen pieni ele että TH1:tuleeko vastausta

(6-30)

Edellä oleva esimerkki on tilanteesta, jossa asiakas on kertonut, että hänen lapsensa isä ei ole kiinnostunut lapsestaan. Tiimi on keskustellut asiakkaan kanssa mahdollisuudesta lähestyä lapsen isän vanhempia, jotka kuitenkin ovat lapsen isovanhemmat ja suhde heihin olisi lapselle tärkeä.

Myös asiakas on myöntänyt kyseisen suhteen merkityksen lapsen kannalta. Esimerkissä perhetyöntekijä ehdottaa, että asiakas voisi lähestyä kyseessä olevia isovanhempia esimerkiksi lähettämällä näille valokuvan. Terveydenhoitaja ja perhetyöntekijä jatkavat vielä keskustelua aiheesta toteamalla, että valokuvan lähettäminen olisi pieni lähestymisen ele, johon parhaassa tapauksessa voisi saada vastauksen. Asiakas on ehdotuksen suhteen vaitonainen ja terveydenhoitajan puheenvuoron jälkeen keskustelussa seuraa tauko, mikä on Juhilan (2000, 109) mukaan yksi osoitus annetun neuvon passiivisesta vastustamisesta, mutta voi toisaalta kertoa myös käsiteltävän aiheen arkaluontoisuudesta (emt, 117). Kausaalisuhde muodostuu tässä perhetyöntekijän tekemän toimintaehdotuksen ja sitä mahdollisesti seuraavan lopputuloksen välille.

Käsitys mahdollisista seurauksista muodostuu tässä yhteisen keskustelun kautta. Myöhemmin kokouksen aikana samaan aiheeseen palataan uudelleen:

TH2: sillai piti viä sanoo siitä toisesta mummulasta et jos aattelis että et jos sä sinne rohkenisit jonkun

yhteydenoton ottaa ni ehkä sit vähän vois murtaa sitä jäätäkin et jos niinku et jos Risto sit

A: nii-i siis nii

TH2:jollain tapaa puhunu negatiivista ni et jos he sitte siitä vähän (.) jos sais jonkinlaista yhteistyötä sitten viä luotua

A: nii (6-35)

Myös tämä esimerkki havainnollistaa kausaalisuhteella argumentointia asiassa, jossa vastuu toimeen ryhtymisestä on asiakkaalla itsellään. Terveydenhoitaja esittää, että mikäli asiakas ottaisi yhteyttä lapsen isovanhempiin, olisi toiveita jään murtumisesta ja yhteistyön lisääntymisestä.

Asiaan palaaminen myöhemmässä vaiheessa keskustelua on osoitus myös toistosta argumentoinnin

esimerkeissä asiakas vastaa annettuihin ehdotuksiin palautteilla ”nii-i” ja ”nii”, jotka ovat ilmauksia ehdotuksen passiivisesta vastustamisesta (vrt. Juhila 2000, 109). Molemmat edeltävistä esimerkeistä osoittavat, että asiakkaalle voidaan osoittaa personoituja neuvoja sellaisissa tilanteissa, joissa ongelmasta on keskustelussa muodostettu yhteinen käsitys lapsen edun mukaisesta toivottavasta lopputuloksesta, vaikka asiakas ei olisikaan aivan samaa mieltä ongelman ratkaisun edellyttyämästä toiminnasta.

Kausaalisuhteilla argumentoitaessa käytetään asiakkaalle tehtyjen suorien toimintaehdotusten listäksi paljon myös passiivimuotoa. Tällöin jonkin asian tai toiminnan kannattavuudesta suhteessa päämäärään puhutaan yleisemmällä tasolla niin, että aktiivista toimijaa ei osoiteta tai määritellä.

Vaikka tarkoituksena onkin saada asiakas toimimaan esitetyllä tavalla, ei asiaa kuitenkaan muotoilla suoraksi ehdotukseksi, kuten yllä olevat esimerkit. Passiivimuodon käytöllä ehdotus tehdään vähemmän henkilökohtaiseksi ja sitä kautta myös esimerkiksi arkaluontoisissa asioissa asiakkaan toiminnan ohjaaminen haluttuun suuntaan on helpompaa. Silvermanin (1997, 114-115) mukaan neuvonannossa voidaan käyttää ei-personoitua muotoa myös silloin, kun otetaan puheeksi aihe, johon asiakkaan voidaan olettaa tai odottaa suhtautuvan negatiivisesti tai varauksella. Aineistoni osoittaa, että arkaluontoisina pidettyjen asioiden kohdalla asiakasta lähestytään useammin ei- personoidun neuvon kautta:

TH1: tietysti sen oman jaksamisen kannalta nii varmaan sitte oli tossa Annesta ((neuvolapsykologi)) vähän puhetta että sopis sinne käyntiä

(6-33)

Edellä oleva esimerkki on esimerkki kausaalisuhteisiin perustuvasta argumentoinnista, jossa asiakasta lähestytään esittämällä toiminta passiivimuodossa. Terveydenhoitaja esittää, että neuvolapsykologilla käyminen toisi helpotusta omaan jaksamiseen. Lauseessa ei suoraan viitata asiakkaan jaksamiseen, vaan puhutaan omasta jaksamisesta yleisemmällä tasolla, vaikka terveydenhoitajan puheessaan käyttämä ilmaisu ”oli tossa puhetta” viittaakin siihen, että aiheesta on keskusteltu aiemminkin. Koska kyseessä on asiakkaan toiminnan ohjaamiseen pyrkivä neuvontatilanne, on selvää, että tässä kuitenkin viitataan läsnä olevaan asiakkaaseen.

Terveydenhoitajan muotoilema neuvo psykologilla käynnistä ja sen sen seurauksista ei saa asiakkaalta välitöntä vastausta, mutta keskustelun edetessä asiakas osoittaa hyväksyvänsä psykologin avun tilanteeseensa: ”joo (.) no se vois olla ihan hyvä”.

Psyykkisen hyvinvoinnin lisäksi myös asiakkaan taloudellisesta tilanteesta keskusteleminen näyttäytyy arkaluontoisena aiheena. Kun esimerkiksi neuvotaan asiakasta ottamaan yhteyttä sosiaalityöntekijään taloudellisen tilanteen helpottamiseksi, neuvo annetaan ei-personoituna:

ST: taloudellisesti varmaan Marittan kans voi sit ihan miettiä

A2: joo

ST: et jos on tiukalla et miten sitten vois A2: joo

ST: saada tukea sieltä

A2: nii et sellanen mahdollisuus

ST: et sekin on mahdollisuus hänen kanssa neuvotella niistä

A2: joo nii ((nyökyttelee)) (4-20)

Keskustelussa on aiemmin puhuttu vauvan tuloon liittyvien hankintojen tekemisestä ja asiakkaalle on kerrottu, että sosiaalityöntekijän kanssa on mahdollista puhua taloudellisen tuen mahdollisuudesta hankintoihin liittyen. Sosiaalityöntekijän kanssa neuvotteleminen taloudelliseen tukeen liittyen nähdään keinona mahdollisesti tiukan taloudellisen tilanteen helpottamiseksi. Tässä kausaalisuhdetta käytetään jälleen passiivimuodossa: sen sijaan, että ehdotettaisiin asiakkaalle suoraan neuvottelua sosiaalityöntekijän kanssa, esitetään asia niin, ettei taloudellisen tuen tarvetta kytketä asiakkaaseen. Käyttämällä ilmaisuja, joissa ei esiinny aktiivista toimijaa, luodaan puheessa etäisyyttä asiakkaan tilanteeseen. Kyseessä on kuitenkin neuvonanto, jossa tarjotaan asiakkaalle neuvo ja samalla annetaan yleistä tietoa (kts. Silverman 1997, 115) siitä, minkälaisen toiminnnan kautta on mahdollista parantaa taloudellista tilannettaan. Asiakkaan kommentin ”nii et sellanen mahdollisuus” perusteella tämä tulee hänelle uutena tietona ja ”joo”-vastauksilla asiakas ilmaisee hyväksyvää vastaanottoa neuvolle (vrt. Juhila 2000, 109). Seuraavassa esimerkissä terveydenhoitaja ottaa asian esiin uudelleen myöhemmässä vaiheessa kokousta:

TH: joo et tietysti vois ehkä olla sitten ihan sinnekin tän oman alueen sosiaalityöntekijän luokse joku visiitti että jos tuntuu että sitten sen talouden suhteen mitä tossa Eija jo puhu niin jos tarvii siihen sitä tukea niin sais niitäkin asioita sitten jo järjestyyn siellä…

A2: joo (4-28)

Vaikka asiakas on jo aiemmin osoittanut hyväksyntää ehdotukselle taloudellisen tuen hakemisesta, terveydenhoitaja ottaa aiheen uudelleen esiin tarjoamalla asiakkaalle jälleen epäsuoran neuvon, jota argumentoi kausaalisuhteella: talouteen liittyviä asioita saisi järjestymään menemällä tapaamaan

sosiaalityöntekijää. Tässäkin taloudellisesta tilanteesta puhutaan etäännyttämällä aihe asiakkaasta käyttämällä ei-personoitua muotoa, mikä osoittaa taloudellisen tilanteen käsittelyn arkaluontoiseksi puheenaiheeksi. Jälleen asiakas osoittaa hyväksyntää taloudelliseen tilanteeseen liittyvän annetun neuvon suhteen.

Kolmas kiinnostava tapa hyödyntää kausaalisuhteita argumentoinnissa on viittaaminen johonkin asiakkaan tilanteen ulkopuoliseen tekijään tai toimijaan, jonka toiminnalla nähdään olevan asiakkaan kannalta positiivisia vaikutuksia. Ulkopuolisen toimijan ollessa kyseessä, seurauksiin johtavan toiminnan tai asian katsotaan tapahtuvan joka tapauksessa, toisinaan jopa asiakkaasta riippumatta. Tässä tapauksessa keskeistä ei ole asiakkaan toiminta halutun lopputuloksen saavuttamiseksi, vaan asiakkaalle tarjoutuvat mahdollisuudet muiden ihmisten toiminnan seurauksena.

TH2: sehän on sit tietysti se asuntoasia on semmonen varmaan mikä nyt pitäs jollain tapaa saada

järjestyyn vähän sitä sun omaaki taakkaa helpottais (6-28)

ST1: luulis että ny vapautuu ku opiskelijat lähtee

?: mm-m

ST1: et vois olla hyvinki semmonen sauma et löytäs

?: nii

?: mm

ST2: nii aattelis et sen takia mä niitä opiskelija-

asuntoja ajattelin ku mä aattelin et kesäks voi olla ainakin et vapautuu mut se on tietysti sit et saako asua pidempään ni et se on sit semmonen kysymys mutta et(-) siellä saattaa sitten olla kaksioita ja muita et (-) mukavan kokosiakin

(6-28)

Molemmat edellä esitetyt katkelmat ovat samasta keskustelutilanteesta. Asiakas etsii uutta asuntoa ja tarvitsisi sen pian, sillä vanha vuorkasopimus on päättymässä. Keskustelu lähtee liikkeelle terveydenhoitajan kommentista, että asunnon löytyminen helpottaisi osaltaan asiakkaan tilannetta.

Terveydenhoitajan puheenvuorossa asunnon löytyminen ja asiakkaan tilanteen helpottuminen esitetään kausaalisina suhteessa toisiinsa: asunnon löytyminen näyttäytyy tässä tapahtumana, jolla olisi positiivinen vaikutus asiakkaan elämään. Keskustelu jatkuu ja sosiaalityöntekijä nostaa esiin vaihtoehdon, että opiskelijoilta saattaa olla vapautumassa asuntoja, minkä seurauksena olisi mahdollisuus löytää vapautuvista asunnoista itselleen sopiva. Tässä pois muuttavat opiskelijat esitetään toimijaryhmäksi, jonka tekemisten seurauksena asiakkaalle avautuu uusia mahdollisuuksia

asuntomarkkinoilla. Kausaalisuhde, jolla asiaa argumentoidaan, ilmenee opiskelijoiden toiminnan seurauksina asiakkaan mahdollisuuksien laajenemiseen.

Toisaalta ulkopuolinen toimija voi olla myös joku tiimin jäsenistä, joka ottaa vastuulleen jonkin asiakkaan tilannetta edistävän asian hoitamisen:

TH: mm-m jos vaikka tehään niin että jos mää Marittan kans juttelen ja

A2: joo

TH2: sitten Maritta järjestelee asiaa ja on vaikka sitten teihin päin yhteydessä niin

A2: aivan

TH: on ehkä helpompi sitten niin päin (4-13)

Esimerkin tilanteessa asiakkaan kanssa on puhuttu nuoren äidin mahdollisuudesta päästä asumaan ensi- ja turvakodille ennen ja jälkeen lapsen syntymän, sillä perheen muutto osuu synnytyksen kanssa samalle ajankohdalle ja asiakkaat ovat toivoneet sekä äidin että lapsen saavan rauhaa muuttokiireiden keskelle. Esimerkkikatkelmassa terveydenhoitaja ottaa vastuulleen asian hoitamisen sosiaalityöntekijän kanssa ja lupaa sosiaalityöntekijän olevan yhteyksissä asiakasperheeseen. Asiakkaan mahdollisuudesta päästä ensi- ja turvakotiin huolehditaan, eikä asiakkaan itse tarvi kantaa huolta asiasta. Toisin sanoen terveydenhoitaja ja sosiaalityöntekijä ovat tässä esimerkissä ne tahot, joiden toiminta on kausaalisessa suhteessa asiakkaan kannalta toivottuun lopputulokseen. Terveydenhoitajan sanoin asian hoitaminen näin on asiakkaan kannalta helpompaa.

8.1.3. Todellisuuden rakennetta muokkaavat argumentit: mallit, havainnollistus ja