tunsivat itsensä koulussa. Myönteiset ja läheiset suhteet opettajien kanssa auttoivat osaltaan kompensoimaan sitä erilaisuutta ja yksinäisyyttä, jota monet haastateltavat kokivat vertaisten keskuudessa. Tämä on linjassa aiemman yhdysvaltalaisen tutkimuk- sen kanssa, jossa on todettu, että yksikin tukeva aikuinen koulussa parantaa sukupuo- livähemmistöön kuuluvan oppilaan koulukokemusta merkittävästi (McGuire ym., 2010, s. 1184). Toisaalta opettajalla on myös valta tehdä oppilaan elämästä koulussa täysin sietämätöntä, kuten V:n kokemukset valitettavasti osoittavat. Oli opettajan suhtautumi- nen oppilaisiinsa mikä hyvänsä, haastateltavien kokemusten perusteella on joka tapa- uksessa ilmeistä, että koulujen henkilökunnalla ei yleensä ole riittävästi informaatioita tai ymmärrystä sukupuolen moninaisuudesta.
tään varsinaista syytä liikuntatuntien sukupuolittamiselle, koska ”ollaanhan sitä muilla- kin tunneilla yhessä”, kun taas V oli sitä mieltä, että sukupuolen mukaan jaetut ryhmät eivät välttämättä lähtökohtaisesti ole huono asia.
Haastateltavat olivat kuitenkin hyvin yksimielisiä siitä, että oli liikuntaryhmät jaettu su- kupuolen perusteella tai ei, kaikkien oppilaiden tulisi ehdottomasti sukupuoleen katso- matta tehdä samoja asioita koululiikunnassa.
V: ”--jakakaa vaan vaikka sukupuolen perusteella, ihan sama, mutta se että kaikkien pitää tehdä samaa asiaa riippumatta siitä sukupuolesta--”
Näin ei kuitenkaan ollut tapahtunut heidän kouluissaan, vaan tyttöjen ja poikien ryhmillä oli teetetty usein aivan eri lajeja. Tämä korostui erityisesti talviurheilussa, josta lähes kaikki haastateltavat kertoivat, että pojat olivat pelanneet jääkiekkoa, kun taas tytöillä oli ollut kaunoluistelua, ja jos he olivat pelanneet jääpelejä, pelinä oli ollut ringette tai jääpallo, ei koskaan jääkiekko. Jopa R:n koulussa, jossa oli yläasteellakin sekaryhmät liikunnassa, talvisin tytöt olivat pelanneet ringetteä ja pojat jääkiekkoa. Ainakin V tulkitsi tämän johtuneen siitä, että tyttöjä ei voinut päästää pelaamaan jääkiekkoa ”ettei nyt vaan sitten mitään sattuisi”. Poikien siis oletettiin olevan liikuntatunneilla rajumpia, ei heiltä kielletty pelaamasta kovaa samalla tavalla kuin tyttöjä kiellettiin.
R: ”--selkeesti kohdistu erilaiset odotukset tyttöihin ja poikiin, et poikien odotettiin tykkäävän semmosista rajuista lajeista, niinku jostain sählystä ja kaikest semmosesta riehumisesta.”
S: ”Osaan määki pelata silleen että tulee kyynerpäitä nenään koripallos- sa. Siis ihan vahingossa. Mä oon ollu vähän semmonen kanssa hökeltäjä.
Sattuu ja tapahtuu. Sitte mulle valitettiin siitä ja mä oon että kattokaa mi- ten noi jätkät tuolla pelaa. Siinä tulee kyynerpäitä naamaan jatkuvasti, et- tä mikä tässä on nyt se juttu.”
Paitsi, että haastateltavien mielestä eri lajien tekeminen sukupuolen perusteella oli pe- riaatteellisella tasolla väärin, suurinta osaa heistä myös selvästi ärsytti se, etteivät he päässeet kokeilemaan ns. vastakkaisen sukupuolen lajeja, jotka he kokivat mielek- käämpinä kuin se, mitä heidät oli laitettu tekemään.
O: ”- mua on aina ärsyttäny se että on koko ajan ollu, etenkin jalkapalloa mä oon vihannu suunnattomasti, ja mä olin aina vähän kateellinen siitä että siellä, etenki yläasteella kun meillä oli semmonen iso sali siellä, joka jako sen tyttöjen ja poikien tilan, niin sieltä toiselta puolelta kuulu semmo- nen rytmimusiikki kun ne teki siellä jotain paljon mielekkäämmän kuulosta ja näköstä ja meidän täytyy tehdä jotain, no jalkapalloo se yleensä oli.”
M: ”--mua ainaki ärsytti niin paljon kun pojilla oli niin paljon enemmän pal- lopelejä kun mitä tyttöillä, niinku tytöt joutu tekkeen -- suurimmalti osalti vaan jotain hippaleikkejä -- siis mää muistan ainaki hulavanteet tosi vah- vasti ala-asteelta ja ne ärsytti mua niin paljon kun samalla pojat oli pel- laamassa isommassa salissa sählyä.”
Näissä kokemuksissa näkyy se, että nekin haastateltavat, joiden sukupuoli on tavalla tai toisella ei-binäärinen, tunsivat koulussa vetoa nimenomaan sellaisiin asioihin, joiden katsottiin kuuluvan ns. vastakkaiselle sukupuolelle. Tämä lienee ollut ikään kuin vasta- rinnan keino tilanteessa, jossa oli tullut asetetuksi sukupuolikategoriaan, joka tuntui väärältä.
Liikuntatuntien yhteydessä käytettäviä pukuhuoneita kukaan haastateltavista ei koke- nut ahdistavana ensisijaisesti sukupuolen tai sukupuolittamisen takia. M ja R kuvasivat pukuhuoneita ja niissä vaatteiden vaihtamista ikävinä, mutta eivät välttämättä yhdistä- neet sitä sukupuoleensa.
M: ”--ne tilat oli kyllä aika karut, että ei siellä kukkaan ois ees halunnu vaihtaa vaatteita, kun meillä oli sellanen homekoulu--”
R: ”--pukuhuoneet oli ylipäätään epämiellyttäviä, ne nyt on toki aika mo- nelle teini-ikäselle ihan sukupuoli-identiteetistä riippumatta, -- niin en osaa sit sanoo et onks siinä vaikuttanu vai ei."
On varsin luonnollista, että haastateltavista suurin osa ei kouluaikanaan erityisesti kiin- nittänyt huomiota oppilaiden jaotteluun tyttöjen ja poikien pukuhuoneisiin, koska binää- rinen sukupuolikäsitys on niin itsestään selvä osa koulun käytäntöjä, että harva oppilas osaa sitä itsenäisesti kyseenalaistaa. Lisäksi on syytä ottaa huomioon, että haastatel- tavista ainoastaan V oli selkeästi tietoinen omasta sukupuoli-identiteetistään jo perus- kouluaikana. V:tä ei haitannut vaihtaa vaatteita tyttöjen pukuhuoneessa ulos tulemisen jälkeenkään, koska luokkatoverit olivat siinä vaiheessa jo hyvin tuttuja ja yhteishenki oli hyvä. Hän toivoi silti, että hänet olisi siirretty ulos tulemisen myötä poikien liikuntaryh- mään. V:n kommentista näkyy, miten matalat hänen odotuksensa olivat suhteessa sii- hen, miten häntä koulussa kohdeltiin. Hänellä oli niin karuja kokemuksia siitä, mitä kou- lu voi olla, että niiden rinnalla väärään pukuhuoneeseen pakottaminen tuntui melko harmittomalta, kun vertaiset kerran suhtautuivat siihen hyväksyvästi.
V: ”--ei se ollu niin ahdistavaa siks koska sit kuiteski se luokka oli tosi semmonen hyväksyvä, ja tiedosti sen että vaikka minä olen täällä tyttöjen pukkarissa, niin en minä silti ole tyttö, että... ei se kivaa ollu mut kyl sen kuiteski silleen sieti.”
Pukuhuoneet ja niiden sukupuolittaminen on varmaankin keskeisempi kysymys juuri niissä tapauksissa, joissa oppilaan kuuluminen sukupuolivähemmistöön on koulun tie- dossa, tai jos lapsen sukupuoli-identiteetti on ei-binäärinen. Tästä en kuitenkaan saa- nut tämän aineiston perusteella tarkempaa käsitystä.
Toinen rakenteellinen sukupuolittamisen paikka on käsityöaineet. Tekstiilikäsityö ja tekninen työ ovat olleet sukupuolitettuja siitä lähtien kun niitä on koulussa ryhdytty opettamaan. 2000-luvulla ei ehkä enää opeteta tekstiilityötä eksklusiivisesti tytöille ja teknistä työtä pojille, mutta monissa kouluissa oppilaat saavat tietyn kokeilujakson jäl- keen valita, kumpaa haluavat jatkaa. Näiden oppiaineiden sukupuolittuneet konnotaati- ot ovat kuitenkin edelleen niin vahvat, että vapaus valita käytännössä tarkoitti kaikkien niiden haastateltavien kohdalla, joiden kouluissa näin toimittiin, että tytöt valitsivat teks- tiilikäsityön ja pojat teknisen työn. Tämä on jälleen yksi erinomainen esimerkki siitä, mi- ten koulun rakenteet ovat näennäisen tasa-arvoisia mutta implisiittisesti normatiivisia:
sukupuolinormeista poikkeavan ryhmän valitsemista ei ollut mitenkään kielletty, eikä siihen varsinaisesti suhtauduttu negatiivisesti, mutta normien mukaista valintaa pidettiin yleensä täysin itsestään selvänä.
M: ”--että opettajat sano kaikille tyttöille että tehän tuutte tekstiiliin, mutta siinä sai valita teknisen, jos niinku älys valita--”
Lähes kaikki haastateltavat, jotka olivat saaneet valita käsityöryhmän, olivat valinneet oletetulle sukupuolelleen päinvastaisen vaihtoehdon, ja moni oli ollut lähes ainoa olete- tun sukupuolensa edustaja käsityöryhmässä.
E: ”--et siel puukässässä oli yks mun kaveri joka oli tyttö, sentään, mutta että silleen that's it.”
S: ”--mä olin seiskalle asti ainoa tyttö siellä porukassa. Sillon seiskalla oli pari muutaki, jotka sinne tuli sitte. Meitä oli sillon kolme.”
Useat haastateltavista muistivat sukupuolittamista myös liittyen terveystiedon opetuk- seen. Siinä vaiheessa, kun terveystiedossa ryhdyttiin puhumaan murrosiästä ja seksu- aalikasvatuksesta, oppilaat jaettiin usein kahteen ryhmään siten, että tytöille ja pojille opetettiin nämä asiat erikseen.
E: ”--siel just jossain murrosiän kynnyksellä oli tää joku silleen se että po- jat meni omaan ryhmään ja tytöt meni omaan ja sit sai kirjottaa anonyy- mejä kysymyksiä terkkarille, silleen jos on jotain murrosiässä pohditutta- vaa ja sit ne myös käytiin täysin silleen separatistisesti.”
Lähtökohtana terveystiedon opetuksessa oli usein ilmeisesti se, että tytöillä ja pojilla on erilaiset tarpeet sen suhteen, mitä heidän tulee oppia murrosiästä ja seksuaalitervey-
destä. Tässä korostuu cis-heteronormatiivinen ajatus sukupuolten vastakkaisuudesta.
S:n koulussa pyrittiin sen sijaan siihen, että tytöt ymmärtävät myös ns. poikien asiat, ja päinvastoin:
S: ”--poikien piti vastata tämmösiin tyttöihin liittyviin asioihin, tyttöjen piti vastata poikiiin liittyvistä asioista. Osottaa että ymmärtää.”
Tämäkin lähetysmistapa on kuitenkin cis-heteronormatiivinen, koska opetuksessa teh- tiin aivan selväksi, että oppilaat jakautuvat tyttöihin ja poikiin, jotka ovat keskenään eri- laisia.
Aiemman tutkimuksen perusteella odotin, että haastateltavilla olisi ollut kokemuksia koulun wc-tiloihin liittyen, mutta hyvin harvalla oli niistä mitään erityistä muistikuvaa.
Tätä saattaa selittää se, että useimpien haastateltavien kouluissa oli ollut yksittäiset vessat eikä isompia tyttöjen ja poikien vessoja. Lehtonen on vastaavasti todennut tut- kimuksessaan, että oppilailla, joiden kouluissa oli yksittäiset vessat, ei ollut juuri wc- tiloihin liittyviä muistoja, sen paremmin positiivisia kuin negatiivisiakaan (Lehtonen, 2003, s. 221-222). Haastateltavistani useat mainitsivat kyllä, että vaikka vessat olivat yksittäisiä, ne oli silti sukupuolitettu tyttöjen ja poikien vessoihin, ja näitä oveen maalat- tuja symboleja myös noudatettiin.
LV: ”Oliks se muuten sit silleen että kaikki tytöt käytti vain ja ainoastaan niitä tyt- töjen koppeja?”
R: ”Totta kai.”
LV: ”Siitä huolimatta että poikien kopit oli varmaan yleensä paljon enemmän vapaana.”
R: ”Joo. Mut ne oli vahvoja ne kirjaimet niissä ovissa.”
E mainitsi itse käyttäneensä myös poikien koppeja, mutta kertoi että siitä seurasi usein huutelua muilta oppilailta.
Eräs mielenkiintoinen yksityiskohta sukupuolen perusteella ryhmittelyyn oli se, että su- kupuolittaminen vaikuttaa olevan vähemmän voimakasta pienissä kouluissa. Osittain kyseessä saattaa olla käytännön asiat, kuten R:n koulussa, jossa liikuntaryhmät olivat kaikille yhteisiä, koska oppilaita oli ylipäätään niin vähän. Toisaalta voidaan myös aja- tella, että pienemmässä koulussa, jossa on vähemmän oppilaita ja pienemmät ryhmä- koot, on opettajien myös helpompi huomioida oppilaansa yksilöinä, eikä tarve ryhmitel- lä oppilaita sukupuolen tai minkään muunkaan perusteella ole yhtä suuri. Joka tapauk- sessa kaikki pienestä koulusta suurempaan vaihtaneet haastateltavat sanoivat, että suuremmassa koulussa ilmapiiri oli voimakkaammin sukupuolittunut. Myös A kertoi kir-
jallisessa vastauksessaan, miten vaihtaessaan alkuopetuksen jälkeen suurempaan kouluun hän huomasi heti koulun kulttuurin sukupuolittuneisuuden.
A: ”Ensimmäisenä silmään taisi pistää se, että koulun naistenvessojen seinät oli maalattu kirkkaan punaisiksi ja miestenvessat taas sinisiksi. Ett- ei sitten kukaan vahingossakaan päätyisi väärään vessaan, tai jotain.”
A:n kokemuksessa koulun wc-tilat toimivat siis eräänlaisena symbolina erottelulle tyttö- jen ja poikien välillä.
Koulussa tarjolla olevat sukupuoliroolit ja sukupuolen ilmaisun tavat ovat haastateltavi- en kertomuksissa pitkälti hyvin cis-heteronormatiiviset. Osa haastateltavista osasi sa- noa tämän melko suoraan, kuten esimerkiksi E:
E: ”--se on jotenkin hyvin yksoikosesti ollu silleen sellasta tavallaan tosi perinteistä. Et joo et on jotain ehkä homoja jossain mut ei ainakaan tässä luokassa ja silleen, semmonen tosi vahva tyttö-poika-jaottelu. -- tosi vah- vasti, ja just sellasessa tavallaan heteroseksuaalisuuden kontekstissa, et- tä on nämä kaks sukupuolta ja sit niinku et miten tytöt ja pojat vaikka suh- teutuu toisiinsa ja sit tavallaan et niinku tuntuu et sellasia eroja niinku ko- rostettiin ja ehkä vahvistettiin.”
Toisissa haastatteluissa sukupuoliroolien normatiivisuus kävi ilmi enemmän rivien välis- tä, erityisesti liittyen siihen, miten voimakkaasti haastateltavat kokivat itsensä koulussa ulkopuolisiksi ja eri- tai vääränlaisiksi. Normatiivisten sukupuoliroolien noudattamista odotettiin monen haastateltavan muistoissa myös kodin ja perheen taholta. Esimerkiksi M:n äiti vastusti ankarasti sitä, että hänen ”tyttärensä” olisi saanut leikata hiuksensa ly- hyeksi; O:n veli oli sitä mieltä, että pojan ei sopinut pelata videopeliä naishahmolla; ja T kertoi kirjallisessa vastauksessaan, että vanhemmat ja varsinkin äiti odottivat hänen olevan tyttömäisempi ja muodostavan kaverisuhteita toisten tyttöjen kanssa.
R nosti esiin, että koulun sukupuolitetuilla odotuksilla voi olla kauaskantoisia vaikutuk- sia paitsi identiteetin, myös osaamisen kannalta, joista lienee haittaa erityisesti trans- sukupuolisille oppilaille.
R: ”--semmonen ajatus, mikä mulla niinku ystävien kautta on tullu, jotka on siis transnaisia, niin selkeesti niiden – anekdoottejahan ne on, mutta siis et kuulee sen että selkeesti poikiin tavallaan, oletettuihin poikiin, siellä kouluvaiheessa, kohdistuu tosi erilaiset odotukset ja eri standardit kun tyt- töihin--”
Koska tytöiltä ja pojilta odotetaan erilaisia asioita koulussa, he myös oppivat koulussa eri asioita, jotka kehittävät erilaisia tietoja, taitoja ja valmiuksia. Kuten R:kin mainitsi, ty-
töiltä odotetaan usein esimerkiksi siistimpää käsialaa kuin pojilta. Jos poikana kasvatet- tu päätyykin aikuisena elämään naisena, häneellä on selvästi erilaiset lähtökohdat kuin sellaisilla naisilla, jotka on lapsena mielletty tytöiksi, ja päinvastoin.
R: ”-- onhan se tosi ikävää, jos aikusella iällä tajuaa, et niin, tää sukupuo- lijuttu olikin nyt vähän niinku toisin päin mulle, nii sit on kuitenkin koulussa tavallaan kasvatettu tälleen... jos mä oisin jo lapsena ollut jotekin identifi- oitumassa eri sukupuoleen, niin mut ois varmaan kasvatettu ihan eri ta- valla ja mä oisin varmaan oppinu paljon enemmän kaikkee --”