Tietokonepelaaminen miehisenä kulttuurina

Kotimikro- ja peliharrastuksia on tavattu pitää miehisenä kulttuurin alueena, jonka piirissä naiset ovat asettuneet marginaaliseen asemaan. Tilastojen valossa tämä pitääkin ainakin 1990-luvun osalta paikkansa. 1990-luvun alussa pojat ja miehet olivat huomattavasti tyttöjä ja naisia suurempi tietokoneen käyttäjäryhmä Suomessa.³⁸⁴ Tilanne ei ollut vuosituhannen vaihteeseen mennessä juurikaan muuttunut. Sen lisäksi, että miesten osuus tietokoneen käyttäjistä oli naisia suurempi, miehet myös käyttivät tietokoneita naisia enemmän.³⁸⁵

Tietotekniikan käytön sukupuolittuneisuuteen ovat vaikuttaneet historian saatossa vakiintuneet teknologiset sukupuoliroolit. Tietokoneita on käytetty perinteisesti lähinnä miesten hallitsemilla aloilla, minkä vuoksi naisten suhde tietokoneisiin on jäänyt miehiä etäisemmäksi. Vaikka naisetkin ovat todellisuudessa hallinneet teknologiaa kehittäneet tietoteknistä toimintaa, käytännössä heidät suljettiin ainakin 1970-luvulle saakka asiantuntijaroolien ulkopuolelle. Mielikuvia naisista tietokoneen käyttäjinä onkin tuotettu erityisesti ammattilaismedioissa ja populaarijulkisuudessa.³⁸⁶

384 Vuonna 1991 kolmannes suomalaisista naisista ei käyttänyt kotonaan tietokonetta. Miehillä vastaava luku oli vain 16 %. Nuoremmissa ikäryhmissä tietokonetta käyttivät useimpina viikonpäivinä pojista lähes 60 %, tytöistä vain 30 %.

Liikkanen, Mirja, ‘Televisio, video, kotitietokoneet ja radio – sähköisen kuvan ja uusien ilmaisutapojen läpimurtoja’.

Teoksessa Liikkanen, Mirja & Pääkkönen, Hannu, Arjen kulttuuria – Vapaa- aika ja kulttuuriharrastukset vuosina 1981 ja 1991. Tilastokeskus: Helsinki 1993, 59–60.

385 Niemi, Iiris & Pääkkönen, Hannu, Ajankäytön muutokset 1990-luvulla. Kulttuuri ja viestintä 2001:6, Tilastokeskus:

Helsinki 2001, 33–43.

386 Suominen, Jaakko, Koneen kokemus – Tietoteknistyvä kulttuuri modernisoituvassa Suomessa 1920-luvulta 1970- luvulle. Vastapaino: Tampere 2003, 174–176.

92

Ennen 1980-lukua sukupuolista erottelua vahvistettiin esimerkiksi tietotekniikan mainoskuvastoissa ja populaarijulkisuudessa, joissa miehet kuvattiin tietotekniikan asiantuntijoina ja pääasiallisina käyttäjinä. Naiset taas esitettiin tietokoneen ihailijoina ja suorittavina työntekijöinä.³⁸⁷ 1980-luvulla asetelma alkoi kuitenkin muuttua. Tämä näkyi muun muassa siinä, että naisten ja tietotekniikan suhdetta käsitelleet artikkelit yleistyivät suomalaisissa tietokonelehdissä ja itsenäisesti tietokonetta käyttävät naiset yleistyivät mainoskuvastoissa.³⁸⁸

Naisten asema 1980-luvun kotimikroharrastuksen piirissä pysyi silti hyvin marginaalisena, mitä kuvastaa esimerkiksi 1980-luvun kotimikrolehtien lukijakunnan miesvoittoisuus.³⁸⁹ Muutenkin tietokoneita on Suomessa tavattu hankkia koteihin pääasiassa perheen poikia varten, minkä vuoksi tyttöjen suhde tietokoneisiin jäi etäisemmäksi.³⁹⁰ Petri Saarikoski on esittänyt, että tyttöjen marginaalinen asema tietokoneharrastuksen sisällä johtui siitä, että kotimikroharrastus oli pitkälti miesten määrittelemää sosiaalista toimintaa, jonka ulkopuolelle naiset suljettiin. Tämä edesauttoi oman miehiseen yhteisötoimintaan nojaavan tietokoneidentiteetin rakentumista. Miesten ei tarvinnut perustella tietotekniikan käyttöä, kun taas naisilta näitä perusteluja sen sijaan odotettiin. Miesten tietotekniikan käyttötavat muodostuivatkin naisten käyttötapoja kokeilevammiksi ja leikkisämmiksi.³⁹¹

Pojat oli jo 1970-luvun kuvattu digitaalisia pelejä käsitelleissä suomalaisissa lehtiartikkeleissa aavistuksen verran tyttöjä aktiivisempina pelaajina. Tyttöjen asema suhteessa poikiin esitettiin kuitenkin vielä melko tasavertaisena. 1980-luvulla pelaavien tyttöjen marginaalisuus alkoi kuitenkin korostua.³⁹² Käytännössä pojilla oli myös paremmat mahdollisuudet vaikuttaa siihen millaisia pelejä koteihin hankittiin, mikä vaikutti tyttöjen ajautumiseen konkreettisesti ja mielikuvatasolla peliharrastuksen marginaaliin. Pelaamisen poikamaisuuden korostuminen edisti yleistä käsitystä siitä, etteivät tytöt käyttäneet tietokoneita eivätkä pelanneet tietokonepelejä.³⁹³

387 Suominen, Jaakko, Koneen kokemus – Tietoteknistyvä kulttuuri modernisoituvassa Suomessa 1920-luvulta 1970- luvulle. Vastapaino: Tampere 2003, 154–158.

388 Saarikoski, Petri, Koneen lumo Tietokoneharrastus Suomessa 1970-luvulta 1990-luvun puoliväliin. Nykykulttuurin tutkimuskeskuksen julkaisuja 83. Jyväskylän yliopisto: Jyväskylä 2004, 167–170.

389 Saarikoski, Petri, Koneen lumo Tietokoneharrastus Suomessa 1970-luvulta 1990-luvun puoliväliin. Nykykulttuurin tutkimuskeskuksen julkaisuja 83. Jyväskylän yliopisto: Jyväskylä 2004, 178–179

390 Saarikoski, Petri, Koneen lumo Tietokoneharrastus Suomessa 1970-luvulta 1990-luvun puoliväliin. Nykykulttuurin tutkimuskeskuksen julkaisuja 83. Jyväskylän yliopisto: Jyväskylä 2004, 226–227.

391 Saarikoski, Petri, Koneen lumo Tietokoneharrastus Suomessa 1970-luvulta 1990-luvun puoliväliin. Nykykulttuurin tutkimuskeskuksen julkaisuja 83. Jyväskylän yliopisto: Jyväskylä 2004, 185–186.

392 Saarikoski, Petri, Koneen lumo Tietokoneharrastus Suomessa 1970-luvulta 1990-luvun puoliväliin. Nykykulttuurin tutkimuskeskuksen julkaisuja 83. Jyväskylän yliopisto: Jyväskylä 2004, 182–183.

393 Haddon, Leslie, ‘Elektronisten pelien oppivuodet’. Teoksessa Huhtamo, Erkki & Kangas, Sonja (toim.), Mariosofia Elektronisten pelien kulttuuri. Gaudeamus Kirja/OY Yliopistokustannus: Helsinki 2002, 67–69. Ks. myös Saarikoski, Petri, Koneen lumo Tietokoneharrastus Suomessa 1970-luvulta 1990-luvun puoliväliin. Nykykulttuurin tutkimuskeskuksen julkaisuja 83. Jyväskylän yliopisto: Jyväskylä 2004, 182–183.

93

Naisten ja tyttöjen osuus pelaavista ihmisistä oli Suomessa 1990-luvulla ja vielä 2000-luvun taitteessakin huomattavasti pienempi kuin poikien.³⁹⁴ Tämä heijastui myös 1990-luvun suomalaiseen sanomalehdistöön, jonka perusteella tietokonepelaaminen oli vielä 1990-luvun lopulla ja 2000-luvun taitteessakin melko sukupuolittunutta aluetta. Tietokonepelit esitettiin lähinnä pojille sopivina leluina, kun taas tyttöjen leikkivälineillä viitattiin perinteisempiin nukkeihin ja ruoanlaittovälineisiin.

Lelujen jaottelua sukupuolien välille pyrittiin kuitenkin myös kyseenalaistamaan.³⁹⁵ Lehtijutuissa korostettiin myös tyttöjen ja poikien erilaisia teknologiatarpeita.³⁹⁶ Poikien esimerkiksi katsottiin omaksuneen tietokoneiden ja muun sähköisen viihteen maailman huomattavan nopeasti, siinä missä perinteisestä lukuharrastuksesta oli tullut yhä leimallisemmin tyttöjen juttu.³⁹⁷

Ajan lehtijutuissa ei yleensä erikseen mainittu pelaajien sukupuolta, ainakaan kun haastateltavana oli poika. Pelaamisen maskuliinisuuden normatiivisuutta tuotettiin lehdissä kuitenkin muilla tavoilla.

Esimerkiksi Iltalehdessä huhtikuussa 1995 julkaistussa pelaamista käsitellessä artikkelissa, tiedusteltiin erikseen haastatellun nuorenmiehen suhtautumista pelaaviin tyttöihin. Tämä totesi, ettei näe pelaavissa tytöissä mitään häiritsevää tai huvittavaa.³⁹⁸ Pelaavia tyttöjäkin kyllä haastateltiin, mutta heidän pelaamisensa kävi ilmi lähinnä muiden aiheiden käsittelyn ohessa.³⁹⁹

Ylipäätään tyttöjen näkyminen pelejä käsitelleissä lehtijutuissa oli 1990-luvun lopulle saakka harvinaista. Tästä huolimatta suhtautuminen heihin oli oikeastaan poikkeuksetta positiivista ja kiinnostunutta. Esimerkiksi Lapin Kansassa käsiteltiin maaliskuussa 1996 tyttöjen vähäistä peli-intoa aiheesta tuotetun tutkimustiedon kautta.⁴⁰⁰ Toisessa pelaavia tyttöjä käsitelleessä jutussa haastateltu Tuija Lindén toi ilmi Pelit-lehdessäkin esittämänsä näkemyksen tyttöjen ja poikien eriarvoisuudesta tietokoneiden käyttäjinä.⁴⁰¹ Vuonna 1998 Iltalehdessä iloittiin esimerkiksi siitä, että tietokone- ja peliharrastajien vuosittaisessa Assembly-tapahtumassa kävi joka vuosi enemmän naisia.⁴⁰²

Vuosituhannen vaihteen tietämille mediassa esiintyneet käsitykset pelaavista naisista yleistyivät.

Esimerkiksi Aamulehdessä julkaistiin keväällä 2001 pelisuunnittelija Margaret Stohlin haastattelu,

394 Naisten ja tyttöjen osuus pelaavista ihmisistä oli Suomessa 1990-luvulla ja vielä 2000-luvun taitteessakin huomattavasti pienempi kuin poikien. Ks. esim. Suoninen, Annikka, ‘Lasten pelikulttuuri’. Teoksessa Huhtamo, Erkki &

Kangas, Sonja (toim.), Mariosofia Elektronisten pelien kulttuuri. Gaudeamus Kirja/OY Yliopistokustannus: Helsinki 2002, 95–108.

395 Ks. Saroniemi, Soila, ‘Lelut tekevät naisen ja miehen’, Iltalehti, 17.11.1998, 15.

396 Ks. esim. Holopainen, Minna, ‘Koulu ja kirjasto eivät korvaa kotitietokonetta’, Pohjolan Sanomat, Kotimaa, 9.2.2000.

Kotimaa-osio.

397 ‘Lukemisen muuttuvat mediat’, Lapin Kansa, 8.9.1996, 2 tai ‘Waltaria peruskoululaisille’, Lapin Kansa, 16.5.1997, 2.

398 Esim. ‘Pelaamisen Suomen mestari Toni: Tietokone tulee mökillekin mukaan’, Iltalehti TV, 5.7.1995, 15 tai ‘Sonic- siili ja putkimies Mario ovat jo voittaneet Stallonen’, Lapin Kansa, 2.4.1995, Kulttuuri-osio.

399 Ks. esim. ‘Harrastukset nielevät kuukausirahasta pitkän pennin’, Aamulehti, 23.3.1997, 11.

400 ‘Tietokonepelien sankarit vievät televisiosankareiden asemaa pikkupoikien maailmassa’, Lapin Kansa, 31.3.1996

401 ‘Tietokonepeleistä piinaavaa jännitystä ja huikeita elämyksiä’, Iltalehti-TV, 5.7.1995, 14.

402 Kormilainen, Ville, ‘Assembly on tietokoneharrastajien pyhä viikonvaihde’, Iltalehti, 10.8.1998, 24.

94

jossa tämä puhui pelialan realiteeteista ja siitä, miten naiset ja tytöt olivat pelijulkaisijoiden näkökulmasta toissijaista kohderyhmää.⁴⁰³ Myös suomalaiset pelintekijät ilmaisivat harmistuksensa tyttöjen marginaaliseen asemaan pelikulttuurissa loppuvuodesta 2001.⁴⁰⁴ Vaikuttaakin siltä, että tietotekniikan ja pelien arkipäiväistyminen oli tehnyt myös tyttöjen pelaamisesta aikaisempaa normaalimpaa. Esimerkiksi Sony Playstationin seuraajan, Playstation 2 -pelikonsolin julkaisun alla pelaaminen kuvattiin lehdissä entistä vahvemmin myös naisten ja koko perheen yhteisenä toimintana.⁴⁰⁵ Aikaisempaa suuremmasta näkyvyydestä huolimatta pelaamista pidettiin edelleen lähinnä poikien toimintana.

Jo se, että pelaavien tyttöjen harvinaisuuteen kiinnitettiin mediassa huomiota ja että ilmiölle etsittiin syitä, kertoo että aiheesta oltiin tosissaan kiinnostuneita. Toisaalta pelaavien tyttöjen vähäisyyden ja poikkeuksellisuuden korostaminen myös vahvisti marginalisoivaa diskurssia. Pelaava tyttö oli lähes aina poikkeus, johon täytyi kiinnittää erikseen huomiota.