tuntua asianosaisista, varsinkin asianomistajasta epäreilulta ratkaisulta. Ratkaisujen taustalla on kuitenkin lähtökohtaisesti, yleensä voimavarojen säästäminen ja kohtuuttomien ja tarkoitukset- tomien ratkaisujen välttäminen. Tällaisten ratkaisujen tulisi olla niin informatiivisia, että kuka tahansa ja erityisesti asianosainen perustelut lukiessaan olisi vakuuttunut, että tehty ratkaisu on oikeudenmukainen. 56
Syyttäjä ratkaisee poliisin tekemän esiselvityksen tai esitutkinnan perusteella, rajoitetaanko ta- pauksen tutkintaa vai ei. Syyttäjän täytyy edellä mainittua päätöstä ennen arvioida jokaisen ta- pauksen kohdalla yksilöllisesti, ylittyykö tapauksessa syytekynnys.
Syyttäjän päätösten varaan jää rikosasioista merkittävä osa ja syyttäjän päätökset olla syyttämät- tä ovat tarkoitettu lopullisiksi ratkaisuiksi59. On huomattava, että jutun selvittämiskynnys on eri asia kuin syytekynnys. Selvittämiskynnyksessä kysymys on siitä, miten laaja esitutkinta on toimi- tettava, jotta syyttäjä pystyy päättämään syytteestä tai syyttämättä jättämisestä. Kysymys on siis siitä, miten laajan todistelumateriaalin syyttäjä tarvitsee ratkaistakseen asian omalta osaltaan.60 Selvityskynnykseen vaikuttaa olennaisesti esitutkinnassa saatu materiaali. Tapauksesta voidaan katsoa olevan riittävästi selvitetty silloin, kun käytössä olevan tiedon perusteella asiaan ei ole saatavilla muuta mahdollisesti vaikuttavaa näyttöä. Tällainen olettamus voidaan kuitenkin tehdä vain vähäisissä tapauksissa, koska vähäisissä rikoksissa tutkimustarpeen vaatimuksen voidaan olettaa olevan alhaisempi ja esimerkiksi tunnustus yksin voi riittää, kun taas vakavammassa ri- koksessa tunnustuksen lisäksi on oltava muuta näyttöä.61 Tapauskohtaisesti on aina arvioitava, onko selvitys yksittäisessä jutussa ollut riittävä ja siinä yhteydessä voidaan selvittämiskustannuk- sia verrata yksityisen henkilön oikeussuojan tarpeeseen. Koska pitäisi pystyä olettamaan, että poliisi tekee parhaansa näytön selvittämiseksi kaikissa tapauksissa, syytteen hylkääminen puut- teellisen näytön vuoksi voidaan katsoa tulevan vain harvoin kyseeseen.62
Selvittämiskynnys vaihtelee riippuen tapauksen laadusta. Abstrakti selvittämiskynnys määräytyy sillä perusteella, kuinka laajaa selvitystä esillä olevan kaltaisesta rikostapauksesta yleensä edelly- tetään. Käsillä olevan tapauksen konkreettinen selvittämiskynnys määräytyy vertaamalla sitä vakavuusasteeltaan vastaavanlaisten juttujen yleiseen selvitysasteeseen ja lisäksi sen mukaan, miten epäilty tai jo syytetyn asemassa oleva suhtautuu syytteeseen. Rikoksen selvittämisen vai-
59 Tolvanen 2003, s. 349
60 Tolvanen 2003, s. 350
61 Diesen 1993, s. 288–289
62 Frände 1998, s. 1252
keusaste, monimutkaisuus ja tapauksen erityispiirteet vaikuttavat myös selvittämiskynnykseen ja jos selvittämiskynnys ei ylity, syyte tulee hylätä.63
Jonkan syytekynnystä käsittelevän tutkimuksen mukaan syytekynnys on kahden oikeusperiaat- teen välinen punnintatilanne, jossa punnittavana ovat rikoksen selvittämisperiaate ja syytetyn oikeusturvaperiaate. Jonkka on tutkimuksessaan määritellyt abstraktia syytekynnystä seuraavalla tavalla. Kun syyttäjä arvioi todennäköisiä syitä syytteen tueksi, pitää syyttäjän esitutkinta-
aineiston perusteella lähteä siitä, että epäillyn syyllisyyden todennäköisyys on selvästi yli 50 %:n mikä samalla merkitsee sitä, että epäillyn syyttömyyden todennäköisyys jää huomattavasti alle 50 %:n. Syyttäjän ei tarvitse sulkea pois epäillyn syyttömyyden mahdollisuutta samalla tavalla kuin langettavaa tuomiota harkittaessa. Nimittäin vaikka syyttäjä ei tuomarina olisi valmis anta- maan syyksi lukevaa tuomiota, voi siitä huolimatta olla perusteltu syy nostaa syyte ja viedä se tuomioistuimen ratkaistavaksi. Eli syyttäjän syytekynnystä arvioitaessa edellytyksenä tulisi olla, että syyksi lukeva tuomio tulisi olemaan todennäköisempi kuin syytteen hylkäävä ratkaisu. 64 Jonkan mukaan konkreettista syytekynnystä ei voida ilmoittaa yleisesti, vaan optimaalinen syyte- kynnys on aina suhteessa käsiteltävänä olevaan yksittäistapaukseen. Syyttäjän on ratkaisua teh- täessä etsittävä relevantteja perusteita ja punnittava näiden perusteiden keskinäisiä painoarvoja, sekä etsittävä tukea rikosoikeudellisen järjestelmän taustalla olevista arvoista ja tavoitteista.
Konkreettinen syytekynnys on optimaalinen silloin, kun syyttäjän tekemä ratkaisu on sopusoin- nussa rikosprosessin tausta-arvojen ja tavoitteiden kanssa.65
Petri Jääskeläinen on esittänyt syyttäjän päätöksenteolle rangaistusteoreettiset ehdot norma- tiivis-prosessuaaliseksi nimeämänsä teorian muodossa. Tämä teoria koostuu neljästä elementis- tä: moitteesta, pidäkkeestä, sovituksesta ja suojasta. Jääskeläisen teorian mukaan rangaistuksen tulee ilmentää moitetta, koska moitteeseen sisältyy rikokseen sisältyvä vääryys, paheksunta ja se asettaa rikoksentekijän vastuuseen tekemästään vääryydestä. Moite on näin ollen moraalinen
63 Diesen 2015, s. 179–180
64 Jonkka 1991, s.140–141
65 Jonkka 1991, s. 154–155
vetoomus, joka antaa ihmisille normatiivisen syyn noudattaa lakia, koska lain rikkominen on vää- rin. Toisena elementtinä on pidäke, joka on kärsimystä aiheuttava osa: sakko, vankeus tai työ ilman korvausta. Pidäke antaa ihmisille syyn olla rikkomatta lakia, koska siitä aiheutuu ikäviä seurauksia. Kolmantena elementtinä on sovitus, joka tähtää yhteiskuntarauhan ylläpitämiseen ja järjestelmän legitiimisyyteen. Nämä edellyttävät, että valtion rankaisuvallan käytön on oltava karkeasti yleisen oikeustajunnan vaatimassa suhteessa loukkausten vakavuuteen. Viimeisenä elementtinä on suoja, joka viittaa rangaistuksen käytön muodolliseen, aineelliseen ja menettelyl- liseen oikeudenmukaisuuteen. Suoja rakentuu teorian moite-, pidäke- ja sovitus- elementtien yhteisvaikutuksesta, jonka perusteella rangaistuksen ankaruuden on määräydyttävä ennustetta- vasti, yhdenvertaisesti ja suhteellisesti rikoksen moitittavuuden perusteella eettisesti hyväksyttä- väksi ja kohtuulliseksi. Suoja luo siis edellytykset muodollisesti ja aineellisesti oikeudenmukai- seen ratkaisuun pääsemiselle. Prosessuaalisella suojalla on myös itsenäistä merkitystä, sillä pro- sessuaalinen oikeudenmukaisuus vaikuttaa järjestelmän empiiriseen legitimiteettiin ja sen kaut- ta lain noudattamiseen.66
Jääskeläisen mukaan seuraamusluonteisesta syyttämättä jättämisestä puuttuu varsinainen pidä- ke-elementti. Kun pidäkkeen tavoitteena on antaa ihmisille syy olla rikkomatta lakia ja sen pidäk- keen ankaruus kertoo moitteen suuruudesta, jonka puolestaan tulee heijastaa rikoksen moititta- vuutta, teoria edellyttää seuraamusluonteisen syyttämättä jättämisen rajaamista lähtökohtaises- ti vain vähäisiin rikoksiin. Teorian sovitus- elementti osoittaa samaan suuntaan: mitä vakavam- masta rikoksesta on kysymys, sitä painavammin syyt, jotka liittyvät yhteiskuntarauhan ylläpitä- miseen ja järjestelmän legitiimisyyteen puoltavat syyttämättä jättämistä voimakkaampaa rea- gointia. Toisaalta sovitus -elementti järjestelmän legitiimiyden merkityksessä edellyttää joskus lievempään suuntaan poikkeamista, esimerkiksi jos rangaistus olisi kohtuuton tekijän henkilöön liittyvien olosuhteiden takia. Suoja-elementti taas edellyttää, että syyttämättäjättämisratkaisuja
66 Jääskeläinen 1997, s.1034–1035
ei tehdä mielivaltaisesti, vaan se pitäisi tehdä asetettujen kriteerien perusteella yhdenvertaises- ti.67
Syyttäjän tekemillä päätöksillä on siis paljon merkitystä, kun verrataan syyttäjän ja tuomioistui- men tekemiä päätöksiä. Syyttäjällä on yleensä paremmat edellytykset hahmottaa jutun oikeudel- lisia ongelmia kuin tutkinnanjohtajalla68. On tärkeää kiinnittää huomiota siihen, että syyttäjän ja tuomioistuimen päätösten merkitys on erilainen: tuomioistuin ratkaisee syyllisyyskysymyksen antamalla tapauksesta tuomion, kun taas syyttäjä päättää joko tapauksen tutkinnan lopettami- sesta tai sen viemisestä eteenpäin kohti oikeudenkäyntiä. Syyttäjällä on siis valtaa vaikuttaa sii- hen, minkälaisia tapauksia rajoitetaan ja minkälaisten tapausten rikosprosessin annetaan jatkua oikeudenkäyntiin saakka.