nustettavaa ja yhdenvertaista. Yleisen edun vaatimuksesta voidaan kuitenkin luopua joissakin tilanteissa, esimerkiksi kohtuus- tai nuoruusperusteella. Viimeisenä yleisen edun merkityksenä Lappi-Seppälä nimeää tehokkaan rikoskontrollin ja yleisestävyyden vaikutuksen.86 Jaakko Rauti- on mukaan, Lappi-Seppälän nimeämää viimeistä näkökohtaa ei kuitenkaan tulisi ottaa huomioon käytännön ratkaisutoiminnassa, kun säännöksiä tulkitaan. Syynä Raution mukaan tähän on se, ettei käytäntöjen ohjaaminen ja arviointi kuulu yksittäiselle lainsoveltajalle vaan lainsäätäjälle.87 Esikäsittelyä hoitavan virkamiehen tai syyttäjän tehtäviin ei siis kuulu luoda tehokasta rikoskont- rollia ja yleisestävyyttä lisääviä käytäntöjä, vaan toteuttaa lainsäätäjän tahtoa.
Yleisen edun käyttäminen joudutaan ratkaisemaan kokonaisharkinnan kautta ja tilanteessa on punnittava vastakkain eri suuntaan ja samaan suuntaan olevia kriteerejä. Tehty ratkaisu tärkeän yleisen edun käytöstä riippuu aina yksittäisen tapauksen asianhaaroista. On katsottavissa, että tärkeä yleinen tulee sovellettavaksi melko harvoin koska niin sanottu tavallinen keskiverto rikok- sen ilmenemismuoto ei voi oikeuttaa syyttäjää nostamaan syytettä vedoten yleiseen etuun. Täl- löin asianomistajarikoksen on oltava selkeästi tavanomaista törkeämpi tai rikoksentekijän vaaral- lisempi, jotta vaatimus yleisen edun käytöstä voisi olla perusteltu.88 Jotta voidaan arvioida, täyt- tyykö tapauksessa yleisen edun vaatimus, on rikoksen törkeyttä punnittava rikoksen tunnusmer- kistön sisällä89. Esimerkiksi lievään pahoinpitelyyn ei liity mahdollisuutta nostaa syytettä tärkeän yleisen edun vaatiessa90.
3.4.2 Yksityinen etu
Valtakunnansyyttäjän syyttäjille antamassa ohjeessa esitutkinnan rajoittamisesta sanotaan, että mitä suurempi asianomistajan rikokseen perustuva taloudellinen intressi on, sitä tärkeämmästä edusta on yleensä asianomistajan kannalta kyse. Osapuolten taloudellisilla oloilla voi olla myös
86 Lappi-Seppälä 1991, s. 1202–1232
87 Rautio 1997, s. 425
88 Rautio 1997, s. 432–433
89 Frände ym. 2017, s. 437
90 Niemi-Kiesiläinen 2004, s. 270
merkitystä ja sillä, minkälaiset mahdollisuudet asianomistajalla on saada vahingon aiheuttajalta tai vakuutusyhtiöltä vahinkonsa korvatuksi ilman esitutkintaa.91
Ohjeissa korostetaan myös sitä, että vaikka yksityinen intressi olisi tärkeää vähäisempikin, on tutkinnan jatkamista harkittava ainakin siihen saakka, että asianomistajan käytettävissä on riittä- vät tosiasiatiedot ja muu selvitys vaatimuksensa toteuttamiseen92.
Kun lähisuhteessa tapahtuva lievä pahoinpitely muutettiin yleisen syytteen alaiseksi rikokseksi, se kuvasti osaltaan lainsäätäjän tahtoa siinä, että yksityinen etu vaatii asian siirtämistä pois asi- anomaisen itsensä päätettävistä asioista. Yksityisen etuna pidettiin siis sitä, että lievä pahoinpite- ly lähisuhteessa on aina tutkittava. Tämä käy ilmi hallituksen esityksessä (78/2010vp.) jonka mu- kaan, lähisuhdeväkivallassa on perusteltua, että teosta suoritetaan esitutkinta siitä huolimatta, että prosessin myöhemmässä vaiheessa asia saattaisi näytön puutteen vuoksi päättyä muuhun kuin syyksi lukevaan ratkaisuun. Lainsäätäjän mukaan, vasta esitutkinnan suorittamisen aikana voidaan erottaa toisistaan lievä ja tavallinen pahoinpitely. Asian tutkimista esitutkinnassa puol- taa kokonaisarvostelu, joka väkivaltatilanteissa edellyttää tietoa kaikista rikokseen liittyvistä sei- koista ja siihen keino on säätää lievät pahoinpitelyt virallisen syytteen alaisiksi rikoksiksi. Sillä voidaan varmistua läheisissä suhteissa tapahtuvan pahoinpitelyn tutkinnasta.93
Yksityisen edun kohdalla arvio kulminoituu siis asianomistajan vahingonkorvausvaatimuksiin, joilla pyritään turvaamaan asianomistajalle korvaukset, joita hänelle on rikoksen uhriksi joutumi- sesta aiheutunut.
91 VKS:2016:5
92 VKS:2016:5
93 HE 78/2010vp, s. 11
4 Parisuhdeväkivalta
Käsite parisuhdeväkivalta käsittää sekä miehen, että naisen tekemän väkivallan parisuhteessa.
Parisuhdeväkivalta on usein luonteeltaan toistuvaa ja useimmissa tapauksissa fyysisiltä seuraa- muksiltaan lievää, mutta se sisältää myös väkivallan vakavimpia muotoja94. Parisuhdeväkivalta on moniulotteista ja siihen sisältyy henkinen, ruumiillinen, taloudellinen ja seksuaalinen väkival- ta95 ja sille tyypillistä on sen kehittyminen pikkuhiljaa henkisestä väkivallasta kohti fyysisen väki- vallan tekoja. Puhuttaessa parisuhdeväkivallasta on tärkeää ymmärtää heti alkuun se, ettei kyse ole vain fyysisestä väkivallasta ja on harvinaista, että parisuhteessa väkivallan ensimmäinen il- menemismuoto olisi fyysinen pahoinpitely, saati sellainen pahoinpitely, josta jäisi ulkoisia jälkiä.
Leo Nyqvist haastatteli väitöskirjassaan 16 naista, jotka olivat kokeneet parisuhdeväkivaltaa ja heidän kertomuksissaan väkivaltakokemuksissa oli aina läsnä psyykkinen tai emotionaalinen väkivalta. Haastatteluista kävi nopeasti ilmi, että parisuhdeväkivalta on paljon muuta kuin fyysis- tä väkivaltaa. Yleisin tunnetila naisilla oli pelko, joka hallitsi ylivertaisena väkivaltaisen parisuh- teen tunneskaalaa. Pelon lisäksi nousi esiin syyllisyys, häpeä, katkeruus, viha ja sääli, sekä lisäksi naisten ymmärtäväinen asenne miehiään kohtaan.96
Tässä tutkielmassa sekä teoria, että tutkimuksen sisältöanalyysissa käy ilmi, että parisuhdeväki- vallan uhreista suurin osa on naisia. Mikä ei tarkoita sitä, etteikö parisuhdeväkivaltaa kohdistuisi myös miehiin. Tärkeintä on ymmärtää se, että kaikki väkivalta on ongelmallista mutta tietyntyyp- pisen väkivallan ehkäiseminen vaatii sen erityispiirteiden tunnistamista97. Väkivallalle voivat altis- tua sekä miehet, että naiset, mutta sukupuolen merkitys nähdään siinä, miten haavoittuvuudelta suojaudutaan, miten väkivallan kokemusta selitetään ja miten siihen reagoidaan98.
94 Ruuskanen 2005, s. 47
95 Lidman 2015, s. 28
96 Nyqvist 2001, s. 79
97 Lidman 2015, s. 20
98 Lidman 2015, s. 21
Euroopan Unionin perusoikeusvirasto (FRA) teetti vuonna 2014 tutkimuksen, joka kartoitti naisiin kohdistuvan väkivallan laajuutta ja erityispiirteitä 28:ssa Euroopan unionin maassa. Tutkimuk- seen osallistui 42 000 naista, joilta kartoitettiin tietoa haastattelemalla. Naisiin kohdistuva seksu- aalinen väkivalta sekä parisuhteessa tapahtuva väkivalta näkyi tutkimuksessa laajana ilmiönä.
Suomessa joka kolmas (30–39 %) nainen oli kokenut fyysistä ja/ tai seksuaalista väkivaltaa täytet- tyään 15 vuotta.99
Euroopan parlamentin ja neuvoston vuonna 2012 antama direktiivi 2012/29/EU rikoksen uhrien oikeuksia, tukea ja suojelua koskevista vähimmäisvaatimuksista tunnetaan nimellä uhridirektiivi.
Uhridirektiivissä säädettiin muun muassa rikoksen uhrien oikeuksista, jotka koskevat uhreille annettavaa tietoa, tukea ja suojelua sekä heidän oikeuttaan osallistua rikosoikeudellisiin menet- telyihin.
Uhridirektiivissä määriteltiin kattavasti käsitettä lähisuhdeväkivalta, tässä tutkielmassa puhun parisuhdeväkivallasta koska keskityn ainoastaan parisuhteessa tapahtuvaan väkivaltaan, mutta parisuhdeväkivalta on yksi lähisuhdeväkivallan muodoista. Uhridirektiivin mukaan, lähisuhdevä- kivalta voi olla fyysistä, seksuaalista, henkistä tai taloudellista väkivaltaa, ja se voi aiheuttaa fyy- sistä, henkistä tai emotionaalista haittaa taikka taloudellista vahinkoa. Läheisväkivalta on vakava ja usein piilossa oleva sosiaalinen ongelma, joka saattaa aiheuttaa järjestelmällisiä henkisiä ja fyysisiä vammoja, joilla on vakavia seurauksia, koska rikoksentekijä on henkilö, johon uhrin pitäi- si voida luottaa. Lähisuhdeväkivallan uhrit saattavat sen vuoksi tarvita erityisiä suojelutoimenpi- teitä. Naisiin kohdistuu suhteettomasti tämäntyyppistä väkivaltaa, ja tilanne voi olla vaikeampi, jos nainen on taloudellisesti, sosiaalisesti tai oleskeluoikeutensa suhteen riippuvainen rikoksen- tekijästä. Lähisuhdeväkivallassa väkivaltaan syyllistyy henkilö, joka on uhrin nykyinen tai entinen puoliso tai kumppani tai muu perheenjäsen riippumatta siitä, asuuko rikoksentekijä tai onko hän asunut samassa taloudessa uhrin kanssa.100
99 FRA 2014, katso liite 1
100 Uhridirektiivi, johdanto-osa kappale (18)
Avun hakeminen ja väkivallasta puhuminen on väkivallan kokijalle haastava päätös. Parisuhde- väkivalta haavoittaa ja vaikuttaa kokonaisvaltaisesti naisten hyvinvointiin, ja aiheuttaa niin fyysis- tä kuin psyykkistäkin huonovointisuutta. Pitkään jatkunut väkivalta heikentää voimavaroja ja ky- kyä hakea apua. Avun hakemiseen vaikuttavat monenlaiset sitä estävät ja motivoivat tekijät, ku- ten se, miten väkivallantekijä reagoi, miten tilanne vaikuttaa lapsiin tai kuinka uhri selviää talou- dellisesti, jos suhde päättyy.101
Nykyisin Suomen lainsäädännöstä löytyy maininta ja määritelmä lähisuhteelle. Rikoslain 21 lu- vun 16 §:n mukaan lähisuhteessa tehdyksi väkivallaksi määritellään väkivalta, jonka kohteena on tekijän aviopuoliso tai entinen aviopuoliso, sisarus tai sukulainen suoraan ylenevässä tai alene- vassa polvessa taikka henkilö, joka asuu tai on asunut tekijän kanssa yhteistaloudessa tai on tai on ollut muuten näihin rinnastettavan henkilökohtaisen suhteen takia hänelle läheinen. Lähei- sen henkilön käsite ulottuu määritelmän mukaan siis perinteistä ydinperhettä laajemmalle ja kattaa näin myös entiset parisuhteet. Siinä mielessä kuvaavampi nimitys tämän kaltaiselle väki- vallalle on lähisuhdeväkivalta tai läheisväkivalta.102