Vanhuksille tyypillisiä oikeudellisia tilanteita ovat muun muassa sosiaali- ja terveydenhuollon pal- velujen lisääntyminen, kuten esimerkiksi palveluasumisyksikköön muuttaminen ja ympärivuoro- kautisen hoivan ja hoidon saaminen. Vanhusten kohtaamat oikeudelliset ongelmat ovat usein hyvin monialaisia eivätkä näin ollen usein keskity vain yhdelle oikeuden alalle.22 Esimerkiksi ikääntyvän henkilön asuessa yksityisessä palveluasumisen yksikössä, hän saa hoitoa ja hoivaa, jossa nivoutuvat yhteen sosiaalihuollon ja terveydenhuollon tarjoamat palvelut.
Vanhusoikeus on oikeudenalana melko tuore ja Suomessa vasta kehittymässä oleva ala. Van- huutta käsitellään niin kansainvälisissä sopimuksissa kuin kansallisissa laeissa.23 Tällä hetkellä ei ole olemassa pelkästään vanhuksia koskettavia kansainvälisiä sopimuksia, mutta monet sopi- mukset ovat kuitenkin myös ikääntyneiden kannalta tärkeitä.24 Muun muassa Euroopan unionin perusoikeuskirjan (2016/C 202/02) 25 artikla takaa ikääntyneille henkilöille oikeuksia. Artiklan mukaan unioni tunnustaa ikääntyneiden henkilöiden oikeuden ihmisarvoiseen ja itsenäiseen elä- mään sekä oikeuden osallistua yhteiskunnalliseen elämään ja kulttuurielämään, ja kunnioittaa näitä oikeuksia. Uudistetun Euroopan sosiaalisen peruskirjan (SopS 78/2002) 23 artiklassa puo- lestaan on säädetty ikääntyneiden henkilöiden oikeudesta sosiaaliseen suojeluun. YK:n vam- maisten henkilöiden oikeuksia koskevassa yleissopimuksen eli vammaissopimuksen (SopS 27/2016) artiklassa 25 (oikeus terveyteen) ja artiklassa 28 (riittävä elintaso ja sosiaaliturva) van- hukset on mainittu erikseen. Vammaissopimus on tullut voimaan Suomessa vuonna 2016 sito- vana.25 Lisäksi Euroopan ihmisoikeussopimuksella voidaan katsoa olevan merkitystä vanhusten
22 Mäki-Petäjä-Leinonen – Karvonen-Kälkäjä 2017, s. 4–5 sekä Mäki-Petäjä-Leinonen 2013, s. 14.
23 Keskiharju 2019, s. 58.
24 Mäki-Petäjä-Leinonen – Karvonen-Kälkäjä 2017, s. 5 ja Mäki-Petäjä-Leinonen 2013, s. 14. Ks. myös Ihmis- oikeuskeskus, kohta Vanhukset ja kansainväliset sopimukset, https://www.ihmisoikeuskeskus.fi/vanhus- ten-oikeudet/kansainvaliset-sopimukset/.
25 Ihmisoikeuskeskus, kohta Vanhukset ja kansainväliset sopimukset, https://www.ihmisoikeuskes- kus.fi/vanhusten-oikeudet/kansainvaliset-sopimukset/.
oikeuksille, vaikkei sopimuksessa olekaan erityisesti vanhuksia koskevia säännöksiä. Esimerkiksi oikeus elämään (artikla 2), oikeus vapauteen ja turvallisuuteen (artikla 5), oikeus nauttia yksityis- ja perhe-elämän kunnioitusta (artikla 8) sekä artikla 14 syrjinnän kielto koskevat myös iäkkääm- piä ihmisiä.26
Suomen perusoikeussäännöksissä ei ole erikseen säädetty vain vanhuksia koskevista oikeuk- sista, lukuun ottamatta Suomen perustuslain (731/1999, PL) 6.1 §:n iän perusteella tapahtuvaa syrjinnän kieltoa27 sekä 19.2 §:n säännöstä perustoimeentulotuen turvaamisesta vanhuuden vuoksi.28 Lisäksi vanhukset on mainittu erityistä suojaa tarvitsevana ryhmänä, muun muassa pe- rustuslain19 §:n esitöissä.29 Perustuslain 19 §:n 1 momentin mukaan jokaisella, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, on oikeus välittömään toimeentuloon ja huolenpitoon. Apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin toteaa kannanotossaan, että ”oikeus välttä- mättömään toimeentuloon ja huolenpitoon on viimesijainen vähimmäissuoja, joka yhteiskunnan on kaikissa olosuhteissa taattava”.30 Julkisen vallan on turvattava, sen mukaan kuin lailla tarkem- min säädetään, jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut ja edistettävä väestön terveyttä sekä tämän lisäksi tulee lailla taata jokaiselle oikeus perustoimeentulon turvaan vanhuuden ai- kana (PL 19.2 § ja 19.3 §). Muut perustuslain säännökset määräävät osaltaan tapaa, jolla sosiaali- ja terveyspalvelujen turvaamisvelvollisuus tulee täyttää. Tällaisia merkityksellisiä säännöksiä ovat esimerkiksi aiemmin mainitussa perustuslain 6 §:ssä säädetty yhdenvertaisuus ja syrjinnän kielto, 7 §:ssä säädetty oikeus elämään, henkilökohtaiseen koskemattomuuteen ja turvallisuu- teen, 10 §:ssä säädetty yksityiselämän suoja sekä 14 §:n 3 momentissa säädetty julkisen vallan velvollisuus edistää yksilön mahdollisuuksia vaikuttaa itseään koskevaan päätöksentekoon.31 Jul- kiselle vallalle, eli valtiolle ja kunnille, on perustuslain 22 §:n mukaan säädetty velvollisuus tur- vata perus- ja ihmisoikeuksien turvaaminen.
26 Suomi on sitoutunut Euroopan ihmisoikeussopimukseen vuonna 1990 (SopS 18–19/1990). Mäki-Petäjä- Leinonen – Karvonen-Kälkäjä 2017, s. 7.
27 Yhdenvertaisuutta ja syrjinnän kieltoa koskevassa 6 §:ssä ei ole erikseen mainittu vanhuksia. Kielto syrjiä iän perusteella tarkoittaa kuitenkin myös kieltoa syrjiä ikääntyneisyyden perusteella. Näin ollen ikäänty- neitä henkilöitä tulee kohdella yhdenvertaisesti muiden kansalaisten kanssa. Arajärvi 2014, s. 260.
28 Ks. Arajärvi 2014, s. 260.
29 HE 309/1993 vp, s. 70 sekä Mäki-Petäjä-Leinonen – Karvonen-Kälkäjä 2017, s. 9.
30 EOA 4944/2019, s. 32.
31 HE 160/2012 vp, s. 7.
Vanhusten oikeudelliseen asemaan liittyvät keskeisesti sosiaali- ja terveydenhuoltoon liittyvät asiat, koska ikääntyneille ihmisillä on usein lisääntynyt tarve sosiaali- ja terveydenhuollon palve- luille. Sosiaalihuoltolaki on sosiaalitoimelle yleislaki.32 Lain tarkoituksena on edistää ja ylläpitää hyvinvointia sekä sosiaalista turvallisuutta; vähentää eriarvoisuutta ja edistää osallisuutta; tur- vata yhdenvertaisin perustein tarpeenmukaiset, riittävät ja laadukkaat sosiaalipalvelut sekä muut hyvinvointia edistävät toimenpiteet; edistää asiakaskeskeisyyttä sekä asiakkaan oikeutta hyvään palveluun ja kohteluun sosiaalihuollossa sekä parantaa yhteistyötä sosiaalihuollon ja kunnan eri toimialojen sekä muiden toimijoiden välillä edellä mainittujen tavoitteiden toteuttamiseksi (SHL 1§). Sosiaalihuoltolaissa on muun muassa säädetty sosiaalipalvelujen laadun varmistamisesta (5 luku), joka koskee vanhusten saamia sosiaalipalveluja, kuten myös muita sosiaalipalveluja. Toisin kuin muilla sosiaalipalvelujen saajilla kuten esimerkiksi mielenterveyskuntoutujilla, vanhuksilla ei ole ollut omaa lainsäädäntöään ennen vuotta 2013. Tätä ennen sosiaalihuoltolaissa on ainoas- taan säädetty erityisesti vanhuksia koskien palvelutarpeen arvioinnista (36 §).33 Sosiaalihuoltolain lisäksi vanhustenhuollon tärkeä yleislaki on laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuk- sista (812/2000, sosiaalihuollon asiakaslaki, AsiakasL), jonka tarkoituksena on edistää asiakasläh- töisyyttä ja asiakassuhteen luottamuksellisuutta sekä asiakkaan oikeutta hyvään palveluun ja kohteluun sosiaalihuollossa (AsiakasL 1 §).
Vanhuksia koskeva erityislaki, laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäi- den sosiaali- ja terveyspalveluista (980/2012, vanhuspalvelulaki, VanhusL) on tullut voimaan hei- näkuussa 2013. Vanhuspalvelulain tarkoituksena on tukea ikääntyneen väestön hyvinvointia, ter- veyttä, toimintakykyä ja itsenäistä suoriutumista, parantaa ikääntyneen väestön mahdollisuutta osallistua elinoloihinsa vaikuttavien päätösten valmisteluun ja palvelujen kehittämiseen kun- nassa, parantaa iäkkään henkilön mahdollisuutta saada laadukkaita sosiaali- ja terveyspalveluja sekä vahvistaa iäkkään henkilön mahdollisuutta vaikuttaa hänelle järjestettävien palvelujen sisäl- töön tai toteutustapaan (VanhusL 1 §). Vanhuspalvelulaki ei kuitenkaan koko lain 28 §:ssä säädä uusista palveluista, vaan esimerkiksi kunnan järjestämisvelvollisuus määräytyy pääosin jo
32 Arajärvi 2014, s. 267.
33 Mäki-Petäjä-Leinonen – Karvonen-Kälkäjä 2017, s. 10 ja Mäki-Petäjä-Leinonen 2013, s. 20–21.
voimassa olevan lainsäädännön mukaisesti.34 Vanhuspalvelulain 2.1 §:ssä on lueteltu 12 muuta lakia, joita sovelletaan vanhustenhuollossa. Esimerkiksi sosiaalipalveluista ja niiden sisällöstä säädetään sosiaalihuoltolaissa ja sosiaalihuollon erityislaeissa ja terveyspalvelut ja niiden sisältö määräytyvät terveydenhuoltolain (1326/2010, TervHL) mukaan. Vanhuspalvelulakia voidaankin näin ollen pitää menettely- ja laadunvarmistamislakina sosiaali- ja terveydenhuollon kohdistu- essa iäkkääseen henkilöön.35
Ikääntyneiden henkilöiden asemaan on kiinnitetty huomiota lainsäädännön lisäksi informaatio- ohjauksen keinoin.36 Esimerkiksi Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) ja Suomen Kuntaliitto julkai- sevat muutaman vuoden välein päivitetyn laatusuosituksen hyvän ikääntymisen turvaamiseksi ja palvelujen parantamiseksi. Uusin laatusuositus on vuodelta 2020, joka on annettu ajalle 2020–
2023. Aiemmat laatusuositukset on annettu vuosina 2001, 2008, 2013 ja 2017.37
Oikeuskäytännön merkitys vanhusoikeudessa kuten muussakin sosiaalioikeudessa on oikeusläh- teenä vähäisempi kuin monilla muilla oikeudenaloilla. Tähän vaikuttaa ensinnäkin se, että tosi- asiallisella palvelutoiminnalla on korostunut asema sosiaali- ja terveydenhuollossa ja näin ollen vanhustenhuollossa. Tosiasiallisessa toiminnassa ei tehdä muutoksenhakukelpoisia päätöksiä, jotka päätyisivät tuomioistuimeen. Sosiaali- ja terveydenhuollossa tärkeässä roolissa ovatkin ylimpien laillisuusvalvojien ratkaisut eli eduskunnan oikeusasiamiehen sekä valtionneuvoston oikeuskanslerin ratkaisut, jotka oikeuslähdearvoltaan voidaan rinnastaa hallinto-oikeuksien rat- kaisuihin.38