Kriittinen diskursiivinen psykologia sijoittuu laajempien kattokäsitteiden, diskurssianalyysin ja dis- kursiivisen psykologian, alueille. Nämä lähestymistavat pohjautuvat sosiaalisen konstruktionismin oletuksiin todellisuuden luonteesta. Tällöin ymmärrys maailmasta rakentuu vuorovaikutuksessa kielenkäytön avulla ja sitä ei siten voida pelkistää positivismin periaatteiden mukaisesti pelkkiin havaintoihin tai universalistisiin oletuksiin tiedosta. Tieto on relationaalista, mikä täytyy huomioida myös tieteentekemisessä. (Burr, 2015, s. 3–5, 17–19.) Konstruktionistiset lähtökohdat sisältävät ajatuksen siitä, että kielenkäyttö on useiden erilaisten sosiaalisesti jaettujen merkityssysteemien käyttöä. Kun merkitystä muodostetaan jostakin asiasta, se rakentuu suhteessa muihin merkityk- siin ja niiden eroihin. Sosiaalinen todellisuus rakentuu siten yhden merkityssysteemin sijasta usei- den merkityssysteemien vuorovaikutuksessa. (Jokinen, Juhila & Suoninen, 2016.)
Diskurssianalyyttisen tutkimuksen piirissä sosiaalista konstruktionismia ei ole käsitelty yhtenäi- senä paradigmana, vaan se on jaettu episteemiseen ja ontologiseen konstruktionismiin (Edley &
Wetherell, 2008). Edwardsin mukaan (1997, s. 47) episteemisen konstruktionismin alueelle lukeu- tuu sellainen tutkimus, joissa analyysin avulla pyritään tarkastelemaan kielenkäytön rakentumista
28 huomioimatta kielellisen kommunikaation ulkopuolella olevia tekijöitä. Ontologisen konstruktio- nismin piiriin sijoittuva tutkimus puolestaan pyrkii tuottamaan analyysia, jossa ei olla kiinnostuttu pelkästään tilanteisesta kielenkäytöstä, vaan myös kulttuurisesti rakentuneiden säännönmukai- suuksien tarkastelusta (Edley & Wetherell, 2008). Tämän tutkielman tieteenfilosofiset lähtökohdat sijoittuvat siten ontologisen sosiaalisen konstruktionismin alueelle.
Diskurssianalyyttista teoriaa on kehitetty yhtäaikaisesti usean eri tieteenalan, kuten sosiologian, psykologian ja antropologian, piirissä. Tämä on johtanut siihen, että diskurssianalyysiä voi tehdä useista erilaisista tutkimuksellisista lähtökohdista käsin. Diskurssianalyyttisessä tutkimuksessa kielen rooli sosiaalisen todellisuuden rakentajana on kuitenkin aina keskeinen ja aktiivinen. Kieltä ei siis käsitellä siten, että sen avulla vain kuvataan asioita ja ilmiöitä tai heijastellaan yksilön psy- kologista maailmaa. Kielenkäyttö on vahvasti toiminnallista eli sillä on aina seurauksia sosiaalisen elämän rakentumiseen. Samoista asioista voidaan puhua eri tavoin ja sanastoin, joten seurauk- setkin vaihtelevat tämän mukaan. Realistisen tieteenfilosofian mukainen totuus tai ”oikea todelli- suus” nähdään ongelmallisena ja kritiikin alaisena näkemyksenä. Diskurssianalyyttisen tutkimuk- sen keskiössä on se, miten kieltä käytetään monipuolisesti ja joustavasti. (Potter & Wetherell, 1987, s. 1–6, 35.)
Diskursiivinen psykologia on diskurssianalyyttinen tutkimussuuntaus. Tutkimuksen mielenkiin- nonkohteena on samat elämän osa-alueet, kuten perinteisen psykologian piirissä. (Edwards, 1999.) Tällä viitataan esimerkiksi identiteetin tutkimukseen. Diskursiivinen psykologia tarkastelee näitä tekijöitä lähtökohtaisesti sosiaalisen elämän viitekehyksessä eli sosiaalisina käytäntöinä. Dis- kursiivinen psykologia tarkastelee ihmisten välistä vuorovaikutusta mikrotason käytäntönä eli kuinka kieltä hyödynnetään kussakin yksittäisessä tilanteessa. Kielenkäytön analyysimetodit poh- jaavat siten keskustelunanalyysin oppeihin. (Wiggins & Potter, 2010.) Diskursiivinen psykologia voi- daan sijoittaa episteemisen sosiaalisen konstruktionismin alueelle (Edwards, 1997).
Diskursiivinen psykologia edustaa mikrotason tutkimusta. Diskurssianalyyttisten lähestymistapo- jen toiseen päähän voidaan sijoittaa poststrukturalistinen diskurssianalyysi. Sen mielenkiinnon kohteet ovat makrotasojen diskurssien, ja erityisesti vallan, analyysissä. Kriittinen diskursiivinen psykologia sijoittuu näiden kahden välimaastoon ja se on ottanut vaikutteita molemmista perin- teistä. (Wetherell, 1998.)
29 Kriittinen diskursiivinen psykologia edustaa ontologista sosiaalista konstruktionismia (Edley &
Wetherell, 2008). Siinä kiinnostuksenkohteena on erityisesti diskurssin ja yksilön välinen dialogi- nen suhde ja sen muotoutuminen. Tällä viitataan siihen, miten yksilöt muovaavat kieltä ja kieli myös yksilöitä. Ihmisen käyttäessä kieltä hän hyödyntää kielellisiä resursseja, jotka ovat muotou- tuneet kulttuurisen ja historiallisen viitekehyksen myötävaikutuksessa. Kriittinen diskursiivinen psykologia on kiinnostunut tästä kielenkäytön ulottuvuudesta ja siitä, millaisia vaikutuksia niillä on myös subjektin muotoutumiseen. (Edley, 2001.) Erona diskursiivisen ja kriittisen diskursiivisen psy- kologian välillä on siis se, että kriittinen diskursiivinen psykologia huomioi myös makrotason vai- kutukset tilanteiseen vuorovaikutukseen ja kielenkäytön muotoutumiseen (Martinussen & Wethe- rell, 2019).
Toisin sanoen kielenkäyttöä eli diskursiivisuutta tulisi tarkastella alati muuttuvana ja kontekstin mukaisesti muovautuvana sen sijaan, että sen nähtäisiin vain heijastelevan yksilön psykologista tilaa ja olevan väline sen ilmaisuille. Tietynlaiset puhumisen tavat, narratiivit ja retoriset keinot eivät synny yksilössä irrallisena kulttuurisesta ja historiallisesta ympäristöstä. Yksilöt omaksuvat näitä ja hyödyntävät niitä puheessaan. Jotkin diskurssit ovat tietyissä ympäristöissä hallitsevampia kuin toiset ja siten myös yksilöt omaksuvat niitä puheeseensa. Kieli vaikuttaa myös vahvasti iden- titeettien rakentumiseen ja muotoutumiseen. Esimerkiksi se, millaiset diskurssit sukupuolesta ovat vallalla, voi muovata yksilön kokemusta itsestään ja omasta sukupuolestaan. Tässä yhtey- dessä täytyy kuitenkin muistaa se, että kieli on avointa ja myös yksilöt rakentavat, kyseenalaistavat ja uudelleenmuovaavat diskursseja, joten ne eivät milloinkaan suoraan määrittele yksilöiden ko- kemuksia. Kriittisen diskursiivisen psykologian metodit huomioivat yksittäisen tilanteen, jossa kieltä käytetään, mutta sitä tarkastellaan aina laajemman historiallisen ja kulttuurisen kontekstin valossa. (Edley, 2001.)
Edleyn (2001) mukaan kriittisen diskursiivisen psykologian keskeisimmät analyysin välineet ovat tulkintarepertuaari, subjektipositio ja ideologinen dilemma. Tämän tutkielman yhteydessä käsit- telen vain kahta ensimmäiseksi mainittua, koska ne ovat olennaisia tutkielman aineistoanalyysin kannalta.
Tulkintarepertuaarit määritellään kielenkäytön tapoina, joiden avulla muodostetaan tietynlainen merkitys jostakin asiasta tai ilmiöstä. Ne koostuvat sanastoista, termeistä, metaforista ja muista
30 kielellisistä resursseista, joiden ympärille merkitys rakentuu ja rakennetaan. Tulkintarepertuaarin rakentumisessa olennaista on se, että tietyt kielen resurssit toistuvat jatkuvasti ja niitä käytetään johdonmukaisesti. Tulkintarepertuaarit ovat aina sosiaalisesti muotoutuneita, mikä mahdollistaa ihmisten välisen jaetun ymmärryksen rakentumisen ja siten myös vuorovaikutuksen. Tulkintare- pertuaarit muotoutuvat aina kulttuuris-historiallisten tekijöiden muovaamana. Tällä tarkoitetaan sitä, että käyttäessään kieltä ihmiset hyödyntävät niitä kielellisiä resursseja, jotka ovat tuttuja. (Ed- ley, 2001.) Lisäksi Potter ja Wetherell (1987, s. 149) nostavat esille, että tulkintarepertuaarien avulla ei pelkästään luonnehdita asioita ja ilmiöitä tietynlaisen sanaston avulla vaan myös arvioidaan niitä.
Tulkintarepertuaarin käsite on läheinen diskurssin kanssa, minkä vuoksi niitä saatetaan usein käyttää synonyymisesti. Ne eivät kuitenkaan ole rinnasteisia keskenään. Tutkimusasetelmat mää- rittelevät usein sen, mihin huomio erityisesti kiinnittyy ja kumpaa käsitettä hyödynnetään kussakin tilanteessa. Tulkintarepertuaareja voidaan pitää diskursseja joustavampina ja hajanaisempina.
Diskursseja voidaan käsitellä laajempina ja institutionalisoituneina tapoina puhua ilmiöistä, kun taas tulkintarepertuaarien avulla voidaan käsitellä asioita monipuolisemman retoriikan avulla. (Ed- ley, 2001.) Toisaalta esimerkiksi Jokisen, Juhilan ja Suonisen (2016, s. 34) teoksessa ei diskurssin ja tulkintarepertuaarin käsitteiden erottamista toisistaan ei pidetä olennaisena, koska ne ovat sisäl- löltään niin samankaltaisia. Sekä Edley (2001) että Jokinen ym. (2016) korostavat kuitenkin sitä, että tutkimuksen kiinnostuksen kohteet ohjailevat sitä, kumpaa käsitettä on otollista käyttää.
Tulkintarepertuaarien lisäksi subjektipositiot ovat kriittisen diskursiivisen psykologian analyysin välineitä. Tietynlaisten tulkintarepertuaarien hyödyntäminen puheessa rakentaa siihen kytkeyty- vien subjektipositioita. Subjektipositiot ovat sosiaalisesti annettuja ja omaksuttuja asemia, joista käsin ihminen puhuu tai asemia, joita puheessa rakennetaan toisille ihmisille. Ne ovat joustavia ja voivat muuttua eri tilanteiden mukaan. Se, millaisiin positioihin yksilö sijoittaa itsensä ja muut, muotoutuu kulttuuris-historiallisen kontekstin tarjoaman sanaston mukaisesti. Subjektipositioita voidaan käsitellä myös identiteetteinä, jotka muokkautuvat puheessa. (Edley, 2001.)
Subjektiposition käsite pohjautuu Daviesin ja Harrén (1990) näkemyksiin positioinnista. Kun ihmi- set ovat vuorovaikutuksessa keskenään, he positioivat, eli asemoivat, itseään ja toisiaan tietynlai- siin asemiin, joihin linkittyy myös oikeuksia ja velvollisuuksia. Positiointi on kielen avulla tuotettuja
31 minuuksia ja identiteettejä, jotka voivat joustavasti muovautua eri tilanteiden mukaan. Minuus on siis alati muuttuva ja kytköksissä niihin diskursseihin, joita vuorovaikutuksessa tuotetaan. Kielen- käyttö on olennaista siinä, millaisia positioita omaksutaan tai annetaan vuorovaikutuksen toisille osapuolille. Tietty sanasto ja metaforat ovat kytköksissä tietynlaisiin mielikuviin. Itsensä ja toisten positiointi ei ole aina tietoista toimintaa ja sitä voidaan tehdä puheessa myös tiedostamattomasti.
Kriittisen diskursiivisen psykologian keskeisenä tutkimuskohteena on se, miten merkityksen muo- dostaminen ja positioiden tuottaminen kytkeytyvät sosiaalisiin käytäntöihin. Tutkimuksessa ollaan kiinnostuneita rutinoituneista tavoista jäsentää maailmaa ja siitä, mitkä tavat yleistyvät ja mitkä jäävät marginaaliin tietyissä sosiaalisissa ja kulttuurisissa konteksteissa. Viime vuosikymmenellä kriittisen diskursiivisen psykologian piirissä tutkimusta on suunnattu myös merkityksenmuodos- tamisen keholliseen ulottuvuuteen, jolloin puhutaan affektiivis-diskursiivisesta lähestymistavasta.
Kulttuuris-historiallisesti muotoutuneet affektiivis-diskursiiviset käytännöt tarjoavat ihmisille tut- tuja ja rutinoituneita malleja siihen, kuinka muodostaa merkityksiä eri asioista ja ilmiöistä. Näitä vakiintuneita käytäntöjä voidaan tarkastella kriittisen diskursiivisen psykologian lähtökohtien mu- kaisesti. Tällä viitataan siihen, että kriittinen diskursiivinen psykologia tarkastelee kriittisesti eri ympäristöissä vallalla olevia ideologioita ja niistä kumpuavia merkityksen muodostamisen proses- seja, joita yksilöt suhteuttavat yksilöllisiin käytäntöihinsä. (Martinussen & Wetherell, 2019.)
Joissakin affektiivis-diskursiiviseen lähestymistapaan nojaavissa julkaisuissa on hyödynnetty yksi- tyiskohtaisemmin affektiivis-diskursiivisten tulkintarepertuaarien ja subjektipositioiden käsitteitä.
Affektiivis-diskursiiviset tulkintarepertuaarit ovat sosiaalisesti jaettuja tapoja puhua asioista. Tie- tynlaisten sanavalintojen, kielikuvien ja metaforien käyttö rakentaa repertuaareja, joilla on sosiaa- lisia seurauksia. Affektiivis-diskursiivisilla repertuaareilla viitataan myös siihen, kuinka ne kytkey- tyvät vahvasti kaikkeen emotionaaliseen toimintaan ja luovat siihen järjestystä. Analysoimalla niitä voidaan paljastaa esimerkiksi ympäröivässä kulttuurissa vallitsevien sovinnaisten tunneilmaisujen vaikutusta affektiivisiin käytäntöihin. (Calder-Dawe ym., 2021.)
Affektiivis-diskursiiviset tulkintarepertuaarit rakentavat affektiivis-diskursiivisia subjektipositioita.
Ne ovat niitä asemia, joista käsin ihmiset muodostavat merkityksiä erityisesti emotionaalisten asi- oiden ja ilmiöiden ympärille. Niitä voidaan tarkastella joustavina identiteetteinä, joita luodaan tun-
32 nesävytteisessä puheessa. Positiot voivat olla myös tunnekategorioiden mukaisia kuvauksia toi- sista ihmisistä tai itsestään. Kielenkäytön avulla luodaan siis emotionaalisia asemointeja. Nämä positiot sisältävät usein myös moraalisia arviointeja siitä, mikä luokitellaan hyväksi ja mikä pa- haksi. (Wetherell ym., 2015.)